21 maaliskuuta 2017

Projektin venytystä

Mitä tehdä, kun romaanin valmistuminen vain venyy? Silloin voi vaikka aloittaa sen jatko-osan kirjoittamisen!

Ei paljoa järkeä, mutta niin siinä nyt vain kävi. Sanottavaa henkilöistä ja heidän taustoistaan ja kohtalostaan olikin yhtäkkiä enemmän kuin mahtuu yksien kansien väliin. Niinpä minulla on nyt synopsikset toiselle ja kolmannelle osalle, sekä melkein valmis ensimmäinen luku toiseen osaan.

Saan lohtua siitä, että esikoiskirjailija Erika Vik onnistui tässä, siis trilogian valmiiksi kirjoittamisessa yhteen pötköön. Kauan siihen meni ja monta kirjoituskierrosta, mutta työ kannatti. Olen nyt lukemassa hänen fantasiaromaaniaan Hän sanoi nimekseen Aleia ja toistaiseksi vaikuttaa vallan mainiolta. Jatko-osa ilmestyy ymmärtääkseni jo niinkin pian kuin syksyllä (yksi hyvä puoli siinä, kun on jo valmis trilogia).

Helmikuussa editoin goottinovelliani. Kustannustoimittajan ensimmäiset neuvot ja korjaukset olivat onneksi suhteellisen pieniä, enkä joutunut tekemään mitään suurensuuria muutoksia. Goottiantologiaan pääseminen on piristänyt kirjoittamistani mukavalla tavalla, ja odotan myös innolla sitä, kun pääsen lukemaan kaikki muut kirjaan valitut novellit.

Viime aikoina lukemistani kirjoista haluan nostaa esille muutaman helmen:

Catriona Wardin esikoisromaani Rawblood (nyt myös nimellä The Girl From Rawblood) oli aivan upea lukukokemus.  Mustansynkkä ja lohduton goottitarina toi ansaitusti kirjailijalle August Derleth- palkinnon parhaasta kauhuromaanista viime vuonna. Paras ja kaunein kirja jonka olen lukenut moneen vuoteen.


Anne Leinosen Metsän äiti oli heräteostos, josta en tiennyt etukäteen paljoakaan. Kansikuva kiehtoi heti, ja eri lähteissä tarinaa kuvailtiin maagiseksi realismiksi, reaalifantasiaksi, jopa dekkaritarinaksi. Itsellä romaani melkeimpä solahtaa kauhukategoriaan, koska monessa kohdin tarinaa oli aineksia kunnon painajaisuniin. Luonnonkuvaus oli kaunista, metsä todellakin oli kirjassa elävä ja hengittävä. Kiehtova mytologia ja kansanperinne sekä mielenkiintoisena pysyvä juoni takasivat onnistuneen lukukokemuksen, jota voin suositella muillekin.


Vuodesta 2017 näyttää kehkeytyvän mainio kirjavuosi. Seuraavaksi hankintalistalla Elina Pitkäkankaan Kajo, joka jatkaa ensi kuussa Kuura- trilogiaa.

25 tammikuuta 2017

Simon Stålenhag


Jos joku ei ole vielä kuullut herrasta nimeltä Simon Stålenhag, niin suosittelen lämpimästi hänen galleriasivuaan.  Mieheltä on ilmestynyt kaksi kirjaakin: Tales from the Loop ja Things from the Flood.


Oma robottimaalaus ei ole edennyt vielä luonnoksia ja taustan maalaamista pitemmälle, mutta nämä kuvat inspiroivat maalamisen lisäksi kirjoittamaan.

Art by Simon Stålenhag

12 joulukuuta 2016

Antologia ja muuta kulttuuria


Kuukauden kivoin sähköposti kertoi minulle, että pääsin mukaan Vaskikirjojen goottiantologiaan. Kaikkia 12 valittua novellia kustannustoimitetaan ja muokataan vuodenvaihteen jälkeen, ja antologian pitäisi ilmestyä ensi vuoden syksyllä.


Porttiin lähettämäni scifi-novelli jäi Bubbling under- listalle, mikä ei suoraan sanottuna yllätä, minulla oli tarinan kanssa ihan liian hauskaa :D.

Olen urakoinut vanhankin vampyyrikäsikirjoituksen kanssa ja päässyt vähän eteenpäinkin sen kanssa. Kysymysmerkkejä vain nousee yhä enemmän mitä enemmän tarinaa työstän. 

Taidemessuillakin olen tässä kuussa käynyt, sekä yksissä näyttelyavajaisissa ja MET live ooppera- näytöksessä elokuvateatterissa. Kulttuuria on toisin sanoen ollut paljon. Noiden taidenäyttelyiden jälkeen olen myös lätrännyt öljyväreillä. Sain suuren vision siitä, että minun on maalattava jonkinlainen robotti hmm...

Muita kivoja asioita:

- olen löytänyt kaupasta lanttulaatikkoa (ei niin itsestäänselvää kun asuu Ruotsissa)
- tieteiselokuva Arrival, joka oli mielestäni oikein fiksu scifileffa
- ehdotin paikalliselle kirjastolle, että he hankkisivat Marko Hautalan Kuiskaavan tytön, ja tänään tuli meiliä, että kirja on ostettu ja saan lainata sen ensimmäisenä
- sain idean ensi vuoden portti-novelliani varten

Ylihuomenna onkin sitten uusimman Tähtien sodan, Rogue Onen ensi-ilta. Liput on tottakai jo ostettu.

03 marraskuuta 2016

Marraskuuta

Blogihiljaisuuteni puolusteluksi sanon heti, että olen mielestäni kirjoittanut kaikkea muuta hyvin innokkaasti viime kuukausien aikana. Lukenutkin olen innolla.

Viime tipassa lähettämäni novelli pääsi jatkoon Novassa, mikä olikin ainoa tavoitteeni. Novelli oli valmis ja koeluettu jo kuukausia etukäteen, ja vaikken ollut jutusta yhtään varma, päätin heittää sen kilpailuun mukaan, kävi miten kävi. Muita uutisia kilpailun edistymisestä ei sitten olekaan kuulunut.

Porttiin sain lähetettyä viime vuonna keskeneräiseksi jääneen scifi-novellini. Se oli jo suuri saavutus, että sain kursittua hankkeen kokoon. En ole koskaan kirjoittanut mitään niin osissa ja edestakaisin hajanaisesti kuin tätä soppaa, joten huhhei.

Goottiantologiaan lähettämäni novelli oli kaikista helpoin synnyttää. Luin juhannuksena Humisevan harjun uudelleen, ja jotenkin tekstiä syntyi melko vaivattomasti ja iloisesti, vaikka maisemat kovin synkkiä olivatkin. En silti yhtään tiedä, mitä siitä seuraa, seuraako yhtään mitään. Novellin idea ja ympäristö tuntuvat edelleen rakkailta, joten jos ei tällä kertaa nappaa, tulen kyllä työstämään juttua eteenpäin.

Kesä ja syksy vilahtivat noin muuten ihan hujauksessa. Möyrin lähinnä pusikoissa valokuvaamassa hyönteisiä ja hämähäkkejä, jos en ollut lukemassa tai kirjoittamassa.

vihreä hyönteinen green insect lingon puolukka

Nanowrimo houkutti kovasti, varsinkin kun kaverini ilmoittautui siihen ensimmäistä kertaa elämässään. Pidin silti pintani ja päätin kuluttaa marraskuun ihan vanhan editoimisessa. Tällä viikolla olen tosin saanut olla kotona flunssassa ja olen kirjoittanut kokonaisen uuden luvun. Hyvä minä.

20 heinäkuuta 2016

Kesä ja Liebster

Sain vaarnalta Liebster- haasteen (joka on odottanut jo ihan ruokottoman pitkän ajan), kiitos (ja anteeksi)! Kesä on jo humahtanut puoleen väliin, enkä tiedä mitä tässä on oikein tapahtunut. En ole edes uimaan kerennyt. Huh. Mutta lukenut olen ja kirjoittanut.



Tässä vastauksia saamiini hyviin kysymyksiin:

1. Mitä mieluisaa sinulle on tapahtunut tänä keväänä?

Kävin taidetta arvostavien ystävien kanssa pääsiäisenä jokavuotisella taiderundilla ja vaikka useimmiten käyn näyttelyissä ja elokuvissa mieluiten yksin, oli meillä niin hyvä poppoo kasassa, että oli tosi mukavaa.  Ensi vuonna uudestaan.

2. Luetko laaja-alaisesti myös omien mieltymyksiesi ulkopuolelta?

Vastaan tähän myöntävästi, koska kiinnostun aika herkästi asiasta kuin asiasta. Olen myös vähän yllytyshullu, joten jos joku tyrkkää käteen kirjan ja sanoo "lue tuo", minähän luen.

3. Koetko kuuluvasi jonkinlaiseen kirjoittajayhteisöön?

Internetin blogimaailmassa olen saanut yhteyden kirjoittaviin ihmisiin. Muuten hommailen ihan yssikseen.

4. Mitä mieltä olet Rainer Maria Rilken väittämästä: "Taideteos on hyvä, jos se syntyy välttämättömyyden pakosta; muuta arvosteluperustetta sille ei ole."

En ihan täysin allekirjoita, vaikka väittämässä on tiettyä hohtoa. En itse aina tunne välttämätöntä pakkoa, kun kirjoitan jotain. Haluaisin silti uskoa, että tuotokseni ovat edes jotenkuten hyviä. Pakkojakin voi olla monia. Deadline? Toive taloudellisesta palkasta?

5. Kuka on mielenkiintoisin kotimainen nykykirjailija tai -runoilija? Miksi?

Mieleen tulee sellaisia nimiä kuin Jere Vartiainen, jonka sanailua ihailen, Emmi Itäranta, jonka kirjoittama kieli on hirveän kaunista ja Elina Pitkäkangas, jonka ihmissusitrilogian toista osaa odottelen hyvillä mielin. Myös Asko Sahlbergin kirjoja haluan lukea vastaisuudessa. Nyt olen lukenut häneltä vain yhden romaanin, mutta se kolahti kunnolla ihan kaikin puolin.

6. Millainen olisi kirjallinen omakuvasi?

Aika synkkä.

7. Onko sinulla taideteosta, joka on merkittävä sinulle tai jollekin tekstillesi?

Blade Runner- elokuva ja eräs Mihail Vrubelin maalaus, jota katselin jo ihan pikkuisena ja ihailin. Molemmilla on paikkansa kahdessa eri kässärissäni.

8. Oletko intertekstuaalinen kirjoittaja?

Tekstiini puikahtaa kyllä viitteitä toisten teoksiin, mutta yritän karsia. Luin juuri yhden romaanin, jossa viitattiin ja lainattiin ja verrattiin niin vietävän paljon, että alkoi jo ihan ihmetyttää. 

9. Mitä haluaisit osata?

Sujuvaa venäjää! Maailman hienoin kieli. Siis suomen jälkeen.

10. Saatko päähäsi valmiita lauseita, repliikkejä tai sanapareja?

Enpä oikeastaan saa. 

11. Mitä odotat tulevalta kesältä?

Sitä että saan viime kesänä kesken jääneen tieteisnovellini valmiiksi ja lähetettyä tämän vuoden Porttiin. Haluan myös lukea paljon kirjoja. Molempien tavoitteiden osalta näyttää hyvältä.

hyttynen itikka mosquitoe mygga


20 kesäkuuta 2016

Fantastika 2016 Tukholma

Lauantaina 18.6 otin kaverin kanssa suunnaksi Tukholman. Matkustimme ensin junalla Uppsalaan ja siellä vaihdoimme Tukholman junaan. Vielä yksi metro- ja linja-automatka halki litimärän, oh niin sateisen ja harmaan Tukholman, niin olimmekin jo perillä Sicklassa, jossa järjestettiin tämän vuoden Swecon.


En tänä vuonna viitsinyt kirjoittaa muistiinpanoja, mutta kirjoitan hieman tunnelmista ja ajatuksista, jotka mieleen päällimmäisinä jäivät.

Moderna utopier- paneelissa keskusteltiin utopioiden kirjoittamisesta. Paneeli oli yksimielinen siitä, että onnellisten, ideaalisten maailmojen kirjoittaminen on huomattavasti haastavampaa kuin dystopioiden. Kirjailija Kristina Hård myönsi suoraan, että dystopian kirjoittaminen on myös rutkasti hauskempaa. Sf- akateemikko Jerry Määttä sanoi mielenkiintoisesti pitävänsä rikoskirjallisuutta hyvin utopistisena lajina, koska dekkarien lopussa murhaaja jää aina kiinni.

Muita poimintoja vilkkaasta keskustelusta:

Utopiassakin voi olla konflikteja, jotta tarina olisi mielenkiintoisempi. Nämä ovat useimmiten kuitenkin päähenkilöiden omia sisäisiä konflikteja.

Kirjailija Boel Bermann muistutti, että utopia on erilainen jokaiselle meistä. Sinun utopiasi on jonkun muun dystopia.

Utopiat kehittyvät ajan mukana. Se mitä pidettiin lähes tavoittamattomana utopiana 100 vuotta sitten, on jo arkipäivää meille. Tänä päivänä viemme utopian ideaa koko ajan kauemmaksi.

Dystopiat ovat varoittavia esimerkkejä, jotka voivat auttaa valitsemaan tien kohti utopiaa, nyt kun aikaa vielä on. 

Novelliantologiassa Andra vägar ruotsalaisia spefikirjoittajia pyydettiin olemaan visionäärejä ja kertomaan oma käsityksensä utopiasta. Toisena utopiaa edustavana kirjana suositeltiin Tanith Leen romaania Don't Bite The Sun (päätyi lukulistalleni, koska kuulosti varsin mielenkiintoiselta).

Olisi hienoa nähdä, että kirjoittajat uskaltaisivat tarttua haasteeseen ja kirjoittaa utopioita.

Fantastika 2016

Jukka Halmeen johtamassa Nordic Fantasy- paneelissa keskusteltiin pohjoismaisesta fantasiakirjallisuudesta. Tunnin aikana sivuttiin mm. seuraavia seikkoja:

Norjassa merta on pidetty perinteisesti hyvänä elementtinä, kun taas vuorilta ei koskaan ole tullut mitään hyvää. Niitä on pelätty ja jopa kartettu, koska niiden kupeilla asuu esim. peikkoja.

Tanskassa ei ole metsää eikä vuoria, joten monissa tarinoissa esiintyy maan alla eläviä olioita. Monia tarinoita on lainattu myös suoraan Ruotsista ja Norjasta.

Kirjoituskursseja ja erinäisiä luentoja vetävä Kristina Hård kertoi kohtaavansa säännöllisesti ruotsalaisia, jotka kertovat oikeasti nähneensä peikon.

Saara Henriksson puhui siitä, kuinka pohjoismaiselle fantasiakirjallisuudelle on yhteistä myös ympäristöllinen näkökulma. Luonto ja sen suojeleminen ovat meille sydäntä lähellä olevia aiheita. Esimerkkinä Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Muita kirjavinkkejä olivat suomeksikin käännetty Siri Pettersenin trilogian avaus Odininlapsi ja Ailo Gaupin Trommereisen. Paneeli muistutti siitä, että ruotsi, tanska ja norja ovat niin lähellä toisiaan, että jos osaa yhtä kielistä, ei pidä arastella tarttua naapurimaan fantasiakirjoihin. Suomi jätettiin tylysti listan ulkopuolelle, koska no, se ei vaan kuulu samaan sakkiin. Paneelin suomea osaamattomat jäsenet pahoittelivat, että joutuvat lukemaan käännöksiä :). 

Fantastika 2016

Feminist science fiction in the 70s and today- paneeli veti salin tupaten täyteen yleisöä. Rivejä jouduttiin tiivistämään useampaan otteeseen ja silti muutamat joutuivat jäämään ilman istumapaikkaa. 

John-Henri Holmberg on työskennellyt kustannustoimittajana vuosikymmeniä ja julkaissut naisten kirjoittamaa tieteiskirjallisuutta enemmän kuin muut Ruotsissa. Hän on seurannut tieteiskirjallisuuden tuulia jo vuosikymmenten ajan, myös sen feministisiä aiheita. Vaikka Margaret Atwood herätti suuren yleisön huomion romaanillaan Orjattaresi, Holmberg muistutti, että kauan ennen Atwoodia naiset kirjoittivat mielenkiintoista feminististä tieteiskirjallisuutta.

Tieteiskirjailija ja feministi Carolyn Ives Gilman ihmetteli hieman sitä, kuinka feminismissä on palattu takaisin hyvin triviaaleihin kysymyksiin. Onko ookoo käyttää korkkareita tai mennä kihloihin? Monella nuorenkin sukupolven edustajalla on siis vääriä käsityksiä siitä, mistä feminismissä oikeasti on kyse.

Tieteiselokuvissa ja -kirjoissa on ollut suuntauksena se, että uskottavat ja suositut naispäähenkilöt ovat luonteenpiirteiltään ja käytökseltään varsin miehekkäitä ts. ilmentävät maskuliinisia stereotypioita. Tämä ei oikeastaan täytä feminismin määritettä, vaikka pääsemmekin lukemaan itsenäisistä "naisista". Tässä kohtaa itselle iski ahdistus, koska muistin, että Alien- elokuvien Ripleyn rooli oli alunperin kirjoitettu miesnäyttelijälle. Asia jaksaa järkyttää vieläkin, koska pidin Ripleytä aina mallina siitä, että naisetkin pystyvät tekemään juttuja. Kirjallisuudessa ja elokuvissa pitäisi päästää ohjaksiin naishahmoja, jotka voivat ja uskaltavat olla naisia.

70- luvun feministisiä kysymyksiä tarkastelevat tieteisromaanit ovat valitettavasti yhtä ajankohtaisia meidän aikanamme, jolleivät jopa ajankohtaisempia. Suzanne van Rooyen kertoi suorastaan järkyttyneensä, että 40 vuotta sitten käytyjä keskusteluita käydään sana sanaan tänäkin päivänä. Naiset eivät saa kävellä rauhassa kadulla ja raiskauksen uhreja heitetään vankilaan.

Koko paneeli suositteli yleisöä lukemaan Joanna Russin romaanin The Female Man.  Ann Leckien ratkaisu käyttää englannin kielen she- pronominia läpi Ancillary Justice- kirjansa jakoi hieman mielipiteitä, mutta Ursula K. Le Guin kuulemma katuu, ettei ollut aikoinaan yhtä rohkea kirjoittaessaan romaaniaan Pimeyden vasen käsi.

Tulevaisuudessa toivon mukaan saamme lukea islamilaisen kasvatuksen saaneiden kirjoittajien tieteisnovelleja ja - romaaneja, joissa kuullaan myös naisten ääni. Toistaiseksi muslimit ovat genressä aliedustettuina.


That's why I killed him!- paneeli puntaroi sitä, mikä tekee kirjan hahmoista uskottavia. Keskustelu ei sinällään sisältänyt mitään hirveän uusia ajatuksia. Kirjoittajan vastuulla on tuntea hahmonsa, keksiä heille taustat, oma elämä ja kohtalo. 

Maria Turtschaninoff sanoi, ettei hänellä ole ongelmia luomiensa hahmojen surmaamisessa, mutta kerran hän ei raaskinutkaan tappaa erästä tarinassa esiintyvää hevosta.
Fantastika 2016
Från valyriska till klingonska - så gör man ett rekvisitaspråk. Kenties päivän viihdyttävin luento käsitteli elokuvissa ja sarjoissa esiintyviä keksittyjä kieliä.

Fantastika 2016

Kun Yens Wahlgren kysyi onko yleisössä ketään Tolkienin haltiakieltä taitavaa henkilöä, yksi nosti kätensä (!). Tolkienin keksimää kieltä ei tosin voi pitää puhtaasti rekvisiittakielenä, koska kieli oli kirjailijan intohimo, josta kaikki alkoi. Vasta kielen kehitettyään Tolkien alkoi luoda maailmaa sen ympärille ja siten syntyivät Keski-Maahan sijoittuvat romaanit.  

George R. R. Martin sisällytti kirjasarjaansa keksittyjä vieraita sanoja sinne tänne, mutta myönsi olevansa ihan käsi vieraitten kielioppien rakentamisessa. Valtaistuinpelin kerätessä suosiota, HBO ja Language Creation Society astuivat kuvaan mukaan. Järjestettiin kilpailu kieliasiantuntijoiden kesken ja siten löytyi oikea henkilö esim. Dothrakin kieltä luomaan. 

Kaikki tietävät myös Star Trekin Klingonin kielen ja Avatarin Na'vi- kielen. Tähtien sodassa Chewbacca puhuu wookie-kieltä, joka on yhdistelmä merileijonien ja tiettyjen muiden eläimien ääntelystä. Niin sanottujen rekvisiittakielten kehittäminen ei silti ole mitään uutta. Jo 1700- luvulla Jonathan Swift kehitteli omaa kieltä Lilliputeille ja Hevosihmisille. Edgar Rice Burroughsin Marsiin sijoittuvissa romaaneissa barsoomilaisilla on oma kielensä, jota kehitettiin pitemmälle, kun elokuva John Carter tehtiin. 

Voynichin käsikirjoitus  on oma lukunsa, josta vieläkin kiistellään. Se on 1400- luvulta peräisin oleva hämärä kirja, jota kukaan ei osaa lukea. Huijausta vai ei?

Oma lukulista sai luennon jälkeen taas yhden lisäyksen Suzette Haden Elginin romaanista Native Tongue.
Fantastika 2016
Olutkin oli tapahtuman luonteeseen sopivaa. Omnipollo Zodiak.
Päivän aikana tuli käveltyä melkoisesti. Joko kertyneet kilometrit tai koko päivän sadan tienoilla pysytellyt ilmankosteus tappoivat kaverini kengät.

En ihme kyllä ostanut yhtäkään kirjaa, mutta nämä kaksi novellikokoelmaa pistin muistiin: Stockholms undergång sisältää Tukholmaan sijoittuvia ruotsinkielisiä kauhunovelleja ja Waiting For The Machines To Fall Asleep- antologiaan on koottu ruotsalaisten kirjoittajien tieteisnovelleja englanniksi.



Päivä oli perin harmaa ja märkä, mutta mikäs meidän oli ollessa sisätiloissa. Aurinkoa nähtiin vasta yhdentoista maissa illalla, kun istuimme junassa kotimatkalla. 


06 huhtikuuta 2016

Kirjoittaminen auttaa

Vuodenvaihteen jälkeen olen kirjoittanut vähemmän kuin aikoihin. Olen lukenut paljon muiden tuotoksia ja ilmoittautunut Atorox-äänestäjäksi, vaikkei pitänyt. Olen kriiseillyt ajankulusta ja iän karttumisesta johtuen, ollut vain väsynyt. Olenko kirjoittanut vähemmän siksi, että olen ollut väsynyt? Melkeinpä voin sanoa asian olevan päinvastoin: olen ollut väsynyt, koska olen kirjoittanut vähemmän. Parin viime viikon kuluessa olen taas laittanut itseäni parempaan ruotuun, eli istunut ja kirjoitellut. Olen heti ollut paremmalla tuulella!

Ymmärrän tai uskon ymmärtäväni mitä Franz Kafka tunsi kirjoittamista kohtaan, vaikken itseäni häneen voikaan verrata.
Minun elämäni perustuu ja on aina perustunut yrityksiin, useimmiten epäonnistuneisiin yrityksiin kirjoittaa. Mutta silloin kun en kirjoittanut, makasin minä maahan lyötynä, niin kurjana, että minut olisi sietänyt lakaista ulos.
Kirjeitä Felicelle s. 24
Kirjoittaminen auttaa kannattelemaan kaikkea muuta, mitä elämä heittää päälle. Siispä kirjoitan. Se on kivaa. Jää-käsikirjoitus saa levätä vielä vähän. Puuhaan muita projekteja. Päätin mm. muuttaa yhtä murheenkryynivampyyrikässärini kertojanäkökulmaa, mutta siitä lisää myöhemmin. En tiedä vielä onko muutos pysyvä, mutta tällä hetkellä se innostaa minua.

Helmikuussa kävin oopperassa Helsingissä. Rakastan oopperaa ja fanitan Apocalypticaa, joten tietenkin ostin liput Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen Indigoon.
Indigo-ooppera on tarina ahneudesta sekä elämää suuremmasta rakkaudesta. Se kertoo teknouskosta ja tiedemiesyhteisön tuhosta. Indigo kuvaa sitoutumista ja valintoja silloin, kun tapahtumat johtavat meitä, ei oma tapahtumat johtavat meitä, ei oma tahto. Indigo on eräänlaista scifiä, vaikka se ei ole mikään väite jostakin oletetusta tulevaisuudesta. Sen tapahtumat voivat olla tulevaisuutta, yhtä lailla kuin nykyisyyttä tai menneisyyttä. Fiktion tapahtuma-ajalla ei ole tarinamme kannalta merkitystä. Tärkeää ei ole se, milloin tämä olisi voinut olla totta, vaan se että kuvaamamme maailma voisi olla mahdollinen. Ei juuri sellaisena, sen näköisenä, kuin me sen olemme näyttämölle luoneet, mutta sen kaltaisena.
Propagandaministerin roolin laulava viroilainen Koit Soasepp oli loistava. Kohtaukset, joissa propagandaministri lauloi, olivat milteimpä oopperan mahtipontisimmat ja hienoimmat. Soasepp on alkujaan opiskellut maatalousyliopistossa ja ollut alalla yksityisyrittäjänä ja sitten: alanvaihto!


Nyt lauantaina oli vuorossa Metropolitanista livenä lähetettävä Puccinin Madama Butterfly. Eli traagisista oopperoista ehkä se traagisin, samalla ehkä se kauneinkin. Tutusta tarinasta huolimatta musiikki ja upeat laulajat veivät mennessään. Latvialainen Kristine Opolais eläytyi Cio-Cio-Sanin rooliin niin hyvin, että sydäntä särki. Kun hän otti veitsen lopussa käteensä, sieltä täältä yleisöstä kuului niistämistä. Melkein neljän tunnin ilta kaksine väliaikoineen tuntui korkeintaan puolitoistatuntiselta. Lavastus oli upea, puvut olivat upeita. Pulssi oli koholla miltei koko ajan. Joko ihastutti ja rakastutti, ärsytti ja suututti. Upeaa.