25 syyskuuta 2013

Ehkä (raapale)


Ei hän ollut oikeastaan odottanutkaan selviävänsä hengissä kotiin. Taistelun jälkeinen hiljaisuus oli silti tuntunut armahtavalta. Viidakko oli kätkenyt hänet kosteaan syleilyynsä, piilottanut vihollisilta. Hän oli kiitollinen jokaisesta askeleesta, jonka sai ottaa. Moni hänen tovereistaan ei ottaisi enää yhtäkään askelta. Hän joutui kävelemään heidän silpoutuneiden ruumiidensa ylitse. Ne olivat jo alkaneet peittyä maata verhoavaan tiheään aluskasvillisuuteen. Puut harvenivat ja hän tuli aukealle. Hän ei pysähtynyt. Hänen oli päästävä kauas rintamalta, muuten hänkin jäisi kasvien ruoaksi. Mielen oli vallannut toiveikas sana. Se kasvoi ja voimistui mitä kauemmaksi hän pääsi. Ehkä. Ehkä hän pääsisi elävänä kotiin. Jalan alta kuului kovaääninen naksaus. Hän jähmettyi paikoilleen.

23 syyskuuta 2013

Me kuollaan kaikki

En saanut viikonloppuna kirjoitettua mitään omiin projekteihini liittyvää, enkä ole jaksanut lukeakaan mitään muutamaan päivään. Lauantaina ajelin Hallstavikiin ja haastattelin siellä asuvaa taidemaalaria. Siitä kirjoitin lehtijutun.

Sunnuntaiaamuna saimme järkyttäviä uutisia, kun kaverini soitti ja kertoi tätinsä kuolleen rajussa tulipalossa. Tätä tätiä en juurikaan tuntenut, vaikka hän tässä samalla kylällä asui, mutta palossa meni myös hänen aviomiehensä isä, jonka tunsimme oikein hyvin. Ihan noin vain yllättäen. Ei sitä oikein tajuakaan vielä. Aviomies ei ollut talossa palon syttyessä, mutta häneltä meni siis kerralla vaimo ja isä ja koko omaisuus. Talo oli palanut ihan maan tasalle. En ole halunnut käydä katsomassa, vaikka moni muu oli jo uteliaisuuttaan käynyt paikalla pyörimässä. Kuolema vetää aina yleisöä.

Aika saamattomat ja synkät tunnelmat tällä hetkellä. Melkein kaikki illat ovat menneet elokuvia tuijotellessa. Katsoin mm. dokumentin Chasing Ice, joka oli vaikuttavaa, mutta samalla äärimmäisen lannistavaa katsottavaa. Iänkaikkisen vanhat jäätiköt sulavat silmissä.


Niin, ja Madagaskarin ai-ait ovat kuolemassa sukupuuttoon. Osittain siksi, että paikalliset uskovat ai-ain pitkän keskisormen merkitsevän ennenaikaista kuolemaa sille, jota sormi osoittaa. Siksi kaikkein fiksuinta mitä voi tehdä, on tappaa ai-ai välittömästi, kun sen näkee, ja ripustaa raato puuhun roikkumaan.

@wired.com / Ed Louis

15 syyskuuta 2013

Uusi projekti

Dekkarin editointi edistyy. Se on vähän vähemmän surkea kuin viikko sitten. Moni asia silti epäilyttää vielä. Yksi henkilöistä on ihan liian paperinen ja tarvitsee lihaa luiden ympärille. Turhia hahmoja tarinassa ei mielestäni ole, kaikilla on tarkoituksensa. Heistä pitää vain tehdä uskottavampia. Olen karsinut turhia kappaleita kovalla kädellä ja kirjoittanut vähän lisääkin. Päähenkilön sairaudesta olen kertonut vähän enemmän nyt ja siitä miten se aiheuttaa ahdinkoa. Tekeleen on tarkoitus olla trilleri, joten tietyn jännitteen täytyy pysyä yllä alusta loppuun. Turhia löpinöitä on pakko vielä höylätä pois. Romaanin aloituskappalekin on alkanut ottaa silmään. Aloituslauseenkin olen kirjoittanut kokonaan uusiksi ja tulen luultavasti tekemään sen vielä monta kertaa.


Mutta sitten: menin aloittamaan uudenkin projektin ihan tuosta vain! Tarinan, joka sijoittuu tänne Ruotsiin. Maa kun on tullut viidessä vuodessa jo aika tutuksi ja nimenomaan ruotsinsuomalaisia kun tapaan päivittäin. Mustan huumorin sävyttämä tarina on kypsynyt jo jonkun aikaa ja eilen aloin laittaa ajatuksia paperille. En silti anna sen viedä energiaa tästä dekkaritrilleriprojektista, koska se on kuitenkin näinkin pitkälle edistynyt.

buttersafe.com

12 syyskuuta 2013

Hiljainen vallankumous

Kauneus ja terveys- lehdessä oli kirjoitus introverteista, sekä pieni kysymystesti, jolla saattoi testata onko itse sellainen. En muuta tulosta testistä odottanutkaan, kuin että olen selvä introvertti. Olen aina ollut ja tulen olemaan. Testi löytyy myös kirjailija Susan Cainin sivulta. (Kyllä, myönnän etten aina halua vastata puhelimeen, kun se soi.)

Susan Cain on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan introverttina. Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking on bestseller ja on nyt minunkin lukulistallani. Kirjailija pohtii sitä miksi tässä ekstroverttien maailmassa tarvitaan meitä introvertteja. Introverteilla on monia vahvuuksia, mutta valitettavasti heitä syyllistetään siitä, etteivät he ole puheliaita ja ulospäinsuuntautuneita. Heitä pidetään myös ujoina ja saamattomina, mikä ei useinkaan pidä paikkaansa. Cain toivoo myös, että introvertit lapset saisivat toteuttaa itseään tavoilla, jotka sopivat heille, että heitä pidettäisiin yhtä lahjakkaina kuin ekstroverttejä sisaruksiaan ja luokkakavereitaan.



Kun pari viikkoa sitten haastattelin erästä taiteilijaa sanomalehtijuttuani varten, tulimme puhuneeksi aamu- ja iltaunisuudesta. On jännä miten aamu-unisia ihmisiä syyllistetään edelleen, vaikka vuorokausirytmi on meillä kaikilla hieman erilainen ja on kirjoitettu osaltaan jo perimäämme. Kaikkien pitäisi sulloutua samaan muottiin. Kuudelta heräämistä pidetään hienona. Kaikkien pitäisi jaksaa nousta ylös sian pieraisun aikaan ja haukotella ensimmäisen kerran viimeistään iltayhdeksältä.

Sama se on introverteilla. Jos on aamu-uninen introvertti, kuten allekirjoittanut, on se lienee kaikista epätoivottavin yhdistelmä.  Jo lapsena olisi pitänyt jaksaa olla koko ajan tosi sosiaalinen ja leikkiä aina muitten kanssa. Suomessakin pitäisi siis mieluiten olla ekstrovertti, vaikka olemmekin tunnettuja juroudesta ja pimeistä talvista. Minulla vanhemmat ovat vahvasti introverttiyteen kallellaan, joten olen saanut heiltä paljon ymmärrystä. Meillä luettiin paljon ja kun en yhtään kiinnostunut minulle poimituista kaveriehdokkaista, ei asiasta huolestuttu ylenmäärin. Oli minulla yksi hyvä kaveri, myöhemmin toinenkin. Enkä ole koskaan pitänyt itseäni ujona. Olen vain äärimmäisen huono small talkissa. Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, etten jaksa enkä halua puhua, jos minulla ei ole mitään järkevää sanottavaa. Ei siitä ole kauaa kun sain kuulla asiasta. Annan kuulemma itsestäni kylmän vaikutelman. Tämä siitäkin huolimatta, etten todellakaan ole töykeä tai totinen ihminen.

Susan Cain on laatinut kuudentoista kohdan manifestin, joka muistuttaa siitä, että introverttejä tulisi pitää arvossa, eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Tässä muutama poiminto listasta.

  • There’s a word for “people who are in their heads too much”: thinkers.
  • Our culture rightly admires risk-takers, but we need our “heed-takers” more than ever.
  • Solitude is a catalyst for innovation.
  • The next generation of quiet kids can and should be raised to know their own strength.
  • Sometimes it helps to be a pretend-extrovert. There’s always time to be quiet later.
  • But in the long run, staying true to your temperament is the key to finding work you love and work that matters.



08 syyskuuta 2013

Vallvik

Viikko on mennyt taas nopeasti. Olen jatkanut dekkarini editoimista ja tehnyt taas toimittajankin hommia. Kaksi lehtijuttua olen kirjoittanut ja kolmas on kesken.  Eilen olin Ljusnen lähellä Vallvikissa ja seurailin paikallisen suomiseuran syyskauden avajaisia. Kun tapaa ja haastattelee ihmisiä, saa paljon ideoita tulevia tarinoita silmällä pitäen. Lauloinpa yhden kappaleen karaokessakin. Vallvik on upea paikka. Leirintäalue on meren rannassa, eikä mökkien vuokrakaan kuulemma päätä huimaa.
 

 
 
 
 
Kössikin osaa näyttää kissamaisen uljaalta, vaikkei aina uskoisi. Karhunvatukat ovat kypsymässä.
 
 
 


04 syyskuuta 2013

Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläiseltä on tulossa uusi kirja lokakuussa. Hyvältä näyttää, odotan mielenkiinnolla!