31 joulukuuta 2014

2014

Vuosi on kohta paketissa.  En tiedä voiko niin oikeastaan sanoa, koska itse miellän vuoden ympyränä, jota kierretään vastapäivään. Eikä vuodenvaihde ole edes kello kahdentoista kohdalla, vaan enemmänkin kello puoli yhdentoista tienoilla.


Kolmet hautajaiset, joista kahdet tulivat täydellisenä salamayllätyksenä, olivat kauheita ja pilasivat suuren osan vuotta, mutta hyviäkin asioita tapahtui.

Tänä vuonna aloitin uuden harrastuksen: öljyvärimaalauksen.

Lupasin osallistua ensi vuonna harrastelijataiteilijoiden taidenäyttelyyn. (iso LOL tähän väliin)

Aloin oikeasti kirjoittaa kandin työtäni.

Löysin uusia makuelämyksiä.


Sain myönteistä ja kannustavaa palautetta kirjoituksistani, mukaan lukien kunniamaininnan Portin kirjoituskilpailussa.

Luin 23 kirjaa ja sain toimia koelukijana, mikä oli hienoa. Olin myös ensimmäistä kertaa Atorox-äänestäjänä ja luin paljon kotimaisia novelleja.


Kaupungissa avattiin uusi intialainen ravintola.

Tapasin Curt "Curre" Lindströmin ja keskustelimme suomalaisesta tangosta. Ruotsiksi.

Sain uusia ystäviä menetettyjen tilalle, mm. kolmihenkisen armenialaisen perheen, jonka kanssa on itketty ja naurettu ja syöty hyvin. Erittäin hyvin.

Sain kylpyammeen. Tai Kössi sai. Se on aina siellä.


Kävin Sweconissa jonka teemana tänä vuonna oli Steampunk.

Maailman ehdottomasti hienoin 19-vuotias Goljat-kissani on vielä hengissä ja jopa suhteellisen virkeä.
Kössi ja Goljat
Ammuin isolla pyssyllä paperimaaliin. Osuin.

Juoksin hikihatussa hakemaan pieneltä tytöltä karanneen ilmapallon ja tunsin itseni sankariksi saadessani vilpittömän hymyn vastalahjaksi.

Söin paljon omenoita. Omia ja muiden. Yksi oli Ruotsin, joidenkin mielestä maailman isoimmasta, omenapuusta. Kaupungin yli satavuotias puu oli omenoita pullollaan.

Yksi Ruotsin parhaista kädenvääntäjistä opetti minulle kädestä pitäen tekniikkaansa.

Söin itseni pömppöön lanttulaatikosta (ehkä itsestäänselvyys Suomen puolella mutta ei näin ulkomailla.)
Sienikuva joka ei liity mitenkään mihinkään.
Vuoden muut parhaat:

Löydetty TV-sarja: Trailer Park Boys


Uudelleen löydetty TV- sarja: Buffy vampyyrintappaja


TV-sarja, jonka olen aiemmin jostain käsittämättömästä syystä missannut, mutta jonka katsoin läpi ja johon ihastuin: Battlestar Galactica


Luettu kirja: Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi ja Erick Setiawan: Of Bees and Mist

Uudelleen luettu novelli: Ivan Turgenjev: Aaveita (Vampyyrit-antologia, Richard Dalby).
Tunsin huulillani kummallisen aistimuksen, kuin hienonhienon kirvelyn hellän ja herkän pistoksen jäljiltä...Verijuotikkaat ehkä pistävät sillä tavoin lempeällä ja unisella tuulella ollessaan.
Nähty elokuva: Edge of Tomorrow ja Only Lovers Left Alive.


Nähty vanhempi elokuva: Kadonneiden lasten kaupunki (La cité des enfants perdus)




11 joulukuuta 2014

Kunniamaininta

Kai nyt on lupa kertoa, että sain mukavan soiton viime viikolla. Tuntematon numero enteili mielessäni ensin jotain hyvin ikävää, mutta uutiset olivatkin oikein makoisia: minulle napsahti kunniamaininta Portin novellikilpailussa. Osallistuin kilpailuun ensimmäistä kertaa, joten olen kieltämättä iloisesti yllättynyt. Huomenna on palkintojenjakotilaisuus, johon en valitettavasti pääse, mutta juon lasilliset kuohuvaa, ja iloitsen siitä, että joku arvosti huolestuttavan pitkäksi venähtänyttä, historiaa ja scifiä iloisesti sekoittavaa tarinaani. Novelli julkaistaan jossain kohtaa ensi vuotta. Tällainen palaute auttaa jatkamaan kirjoittamista!


10 joulukuuta 2014

Kolibri

Ostin itselleni kaulakorun. Se on jäljennös kolibrin pääkallosta. Ihastuin. Kolibrin sydän lyö yli 1200 kertaa minuutissa ja siipiään se räpyttää 50-200 kertaa sekunnissa. Intensiivisiä liikkeitään ja hurjaa aineenvaihduntaansa se ohjaa pikkuaivoillaan, jotka mahtuvat tuohon piskuiseen kalloon. Ihmeellistä sanoisin. Elämä on toisaalta haurasta ja kuitenkin niin häkellyttävän sitkeää ja monimuotoista. Koru sopii jollain tavalla syksyn tunnelmiini.

Raven Ranch Studio

Tuhokoneita ja talonpoikia

Jakub Rozalski on taiteilija, jonka sivuille eksyin vasta joku aika sitten ja olin heti koukussa. Hän maalaa fanitaidetta esim. Noituri (Witcher)- romaanien ja pelin inspiroimana.











Art by Jakub Rozalski


03 joulukuuta 2014

We don't know shit about fungi.

Onneksi kuukausi vaihtui. Aika kuluu ja se on hyvä. Töitäkin on ollut enemmän. Olen vasta viime päivinä jaksanut taas tarttua kesken oleviin kirjoihin. Lukeminen on ihanaa. Se on kaikki. Olen myös katsellut Jää- käsikirjoitustani, josta sain palautetta viime kuussa. Poistin siitä pari sivua. Kun luin ne, tuntuivat ne toden totta turhilta juoneen katsoen. Ensi viikolla minulla on pari vapaapäivää. Ehkä yritän silloin taas karsia tekstiä. Ideoita on.

Eräs elokuva valaisi muuten synkeää marraskuutani: Only Lovers Left Alive. Piti mennä katsomaan jo keväällä, mutta ohi meni. Ei siinä hirveän paljon tapahtunut, joku voisi luonnehtia teosta hitaahkoksi, mutta minä sulin. Kun ei kuole koskaan, voi opetella uuden kielen silloin kun haluaa, eikä aika ole rajoitus. Ihmeteltävää löytyy aina. Vaikka sienet. Emme oikeasti tiedä niistä paskaakaan.

fastcocreate.com


Kaikkitietämättömät kertojat- blogista on mahdollista voittaa itselleen luettavaa, joten käykäähän osallistumassa!


20 marraskuuta 2014

Hylsy

Kun saa odottamatta kuulla, että paras ystävä ei enää halunnut elää, sitä menee vähän sekaisin. Kaikki tuntuu jotenkin mitättömältä, toisaalta tapauksen haluaa muistaa ja painaa sydämeensä. Maailma on muuttunut, vaikka kaikki näyttää samanlaiselta. Ja sitten sitä tekee asioita, joissa ei välttämättä ole paljoa järkeä. Haravoi pihan yhdeltä seisomalta. Menee metsään kun ei osaa muuallekaan. Ottaa sakset ja leikkaa tukan poikki eteisen peilin edessä. Lähettää kömpelösti editoidun käsikirjoituksen kustantajalle, ilman että sitä on silmäillyt kukaan muu kuin yksi sukulainen. Ihmettelee seuraavana päivänä miksi niin piti mennä tekemään ja toivoo että asia unohtuu.

Ja sitten kaksi viikkoa myöhemmin tulee ihastuttavan ja hämmästyttävän pitkä sähköpostiviesti kustannustoimittajalta. Vastaus on tietenkin ei, mutta juoni on kuulemma mainio ja loppu loistava. Tarina vain kaipaa tiivistämistä ja jos olen valmis karsimaan tekstiä, voin lähettää sen uudestaan luettavaksi, tällä kertaa suoraan toimittajalle.

Sitä haluaisi olla paljon iloisempi. Ammattilainen on pitänyt tarinastani sen verran, että on jaksanut lukea sen loppuun asti. Juoni, jota olen hionut ja höylännyt kahden vuoden ajan, on onnistunut, eikä loppua pysty arvaamaan etukäteen. Olen onnistunut tärkeimmässä tavoitteessani. Tekstin karsiminen onnistuu kyllä. Otan vesurin käteen ja tiedän jopa mistä kohtaa aloitan hutkimisen. Kun jaksan. Ja vaikka tiedän, ettei sittenkään ole olemassakaan takeita julkaisusta, olen saanut vaalimisen arvoista palautetta.

Mutta kun se ihminen, jolle olisin halunnut tästä ensimmäisenä kertoa, ei ole enää olemassa.

13 lokakuuta 2014

Sarvet seinälle ja päähän

Ostin sarvet. Kylpyhuoneeseen. Kolmisen vuotta kestänyt remontti on vihdoin viimein valmis. Vielä peili puuttuu. Ja hylly. Mutta nyt tuntuu, että on sitä mahdollista saada jotain joskus valmiiksikin.

wall decoration turqoise antlers
Sävy sävyyn hammasharjan kanssa, jee!

Siksi olen päättänyt, että keskityn vain yhteen kirjoitusprojektiin. Haluan saada Jää- kässärin valmiiksi. Olenhan sentään lukenut sen jo pariin otteeseen läpi ja editoinutkin karkeasti kummankin lukukierroksen aikana. Paketti siis näyttää jo joltakin. Kaksi muuta projektia - viisi vuotta sitten aloitettu M&M ja viime vuoden nanowrimo Skut -  ovat niin vaiheessa, että tartun niihin myöhemmin. Ehdin jo pari viikkoa sitten ahdistua M&M:n paskasta rakenteesta ja kielestä, vaikka idea on minulle edelleen rakas. Skut taas on jäänyt toistaiseksi loppua kokonaan vaille. Eli koska minulla on kuitenkin yksi käsikirjoitus joka on jo kasassa, aion pysyä vain sen parissa. Välillä tekee hyvääkin vaihdella projekteja, mutta minulla se on johtanut siihen, että keskeneräisiä kertomuksia on jo vähän joka nurkassa.

Jää on nyt 296 sivua pitkä. Se on jännityskertomus, johon olen viime päivinä lisännyt vähän kauhuelementtejä. Sain idean kaksi ja puoli vuotta sitten, kun muistelin vuosia aiemmin saamaani outoa puhelua. Kirjoitin ensimmäisen version aika nopeassa tahdissa, yhden kesän aikana. Useista muista tarinoistani poiketen yritän olla tappamatta päähenkilöä.

Joidenkin sivujen kohdalla olen ollut tuotoksestani jopa ylpeä, toisissa kohdin arveluttaa melkoisesti. Suurin heikkous tarinassa lienee sivuhenkilö, jolla ei tunnu vielä lainkaan olevan omaa persoonallisuutta. Tähänkin on tulossa muutos. On vain päätettävä, että tästä tulee nyt valmista. Vaikka puskemalla.

Menneellä viikolla tein myös Punaisella ristillä pari hyvää löytöä. Täällä törmää aika useinkin hyviin, alihinnoiteltuihin suomenkielisiin kirjoihin. Arthur C. Clarken Uhka avaruudesta ja Peter Benchleyn Tappajahai irtosivat 10 kruunua kappale. Ilostuin varsinkin tuosta Clarken scifi-klassikosta, jonka olen lukenut toistaiseksi vain englanniksi. Rendezvous with Rama oli aika loistava. Jatko-osat ostin kesällä Sweconin kirppikseltä, mutten ole vielä ehtinyt lukea.



05 lokakuuta 2014

Biomekaaninen sarvikuono

Pierre Matterin mielikuvituksellisissa eläinveistoksissa on jotain gigermäistä, biomekaanista viehätystä, joka voisi toimia innoittajana useammallekin tarinalle. 











Art by Pierre Matter

27 syyskuuta 2014

Syysprojekteja

Sen jälkeen kun sain puserrettua Portti- novellini valmiiksi, en ole juuri jaksanut kirjoittaa. Mitä nyt olen vilkaissut vanhaa MM-projektia ja todennut, että se on ihan hirveää, kömpelöä muhjua. Pahimpia kohtia lueskellessa rupeaa ihan nolottamaan. Väännän liikaa ratakiskosta, Selitän ihan typeriä juttuja, en anna lukijalle (joita näillä näkymin ei tule koskaan ikinä olemaan) tilaa käyttää omaa päätään. Toinen päähenkilö on myös pelkkä kiiltokuva, josta ei ota mitään selvää, eikä oikein haluakaan ottaa. Viiden vuoden aikana olen kai siis oppinut jotain kirjoittamisesta. Tarina ja juoni ovat edelleen minulle mieluisia, mutta kun ne pitäisi saada kauniiseen muotoon. Tällä hetkellä se tuntuu tarkoittavan sitä, että aloitan kaiken kokonaan alusta. Mistähän löytäisi siihen energiaa?

Laiskottaa
Olen haalinut itselleni vähän toisenlaisiakin projekteja kuin kirjoittamista. Olen kaveriporukan kanssa ruvennut läträämään öljyväreillä. Olemme tavanneet jo kolmena peräkkäisenä viikkona, vaikka ensimmäisellä kerralla kukaan ei ollut varma tuleeko hommasta mitään. Vain yksi meistä on harrastanut maalausta ja jopa myynyt tauluja, muut - minä mukaan lukien - pääsivät öljyväreihin käsiksi ensimmäistä kertaa elämässään. Mutta puuhahan oli aivan ihanaa! Jatkoa seuraa. 


Syksy on vuoden paras aika. Olen tarponut metsässä, kerännyt sieniä ja syönyt joka päivä omenoita. Nyt tekee mieli myös jatkaa pitkävartisten villasukkien kutomista, joka jäi viime syksyltä kesken. 

Kaste paljastaa miten paljon metsästä löytyykään hämähäkkipitsiä.



Takimmainen kaveri päätyi paistinpannulle. 


12 syyskuuta 2014

Voihan verinahakka

Tunnustan stalkkaavani Suomen sieniseuraa facebookissa. Käyn siis seuran sivuilla puoliskoni tunnuksilla, koska omia ei enää ole, eikä tule. Ja millaisia hohtavia sanahelmiä sieltä voikaan löytää! Toraturkki, aarninappu, poimumassikka. Olen jo monen vuoden ajan ihastellut suomennettuja sienten nimiä. Tällaiset kielelliset rikkaudet menevät liian usein meiltä ohitse. Suomessa asuessa minulla oli paljon ulkomaalaisia työkavereita. Heistä oli hämmästyttävää, että esimerkiksi kaikki ihmisen sisäelimet oli jaksettu kääntää suomeksi. Intiassa ja monessa muussa maassa niistä käytetään lähes aina englannin ja latinankielisiä nimiä.

Tuhon enkeli
Muissakin kielissä on mukavia nimiä sienille. Valkokärpässienen nimi englanniksi on destroying angel. Tuhon enkeli tämä kalmanvalkoinen ilmestys todella onkin: yksi sieni riittää tappamaan. 
Hytyrypykkä, isohimmihiippo, tuhruvalhakka. Siis tässähän ollaan jo nerouden äärellä. Harmoliimaharsukka, kilpinyhäkkä, seittikarvakka. Matkaan mielessäni Keski-Maahan ja siitä vielä eteenpäin, merten yli, ja kohtaan menninkäisiä ja maahisia ja muita salaperäisiä alkuperäiskansoja.

mustamörsky
Kuva: www.velutipes.com/ Sienet ovat mielikuvituksellisia usein myös ulkonäöltään. Mustamörsky hyvänä esimerkkinä. Nimi sopii kantajalleen mainiosti. 
Viiruvahakas, haisunahikas, kalvashapakas. En ole näistä varmaan yhtäkään luonnossa nähnyt, mutta joku on silti keksinyt niille omat suomenkieliset nimet. Suomea puhuu reilu viisi miljoonaa ihmistä, joista pieni murto-osa vaivautuu sienimetsälle. Sienestäjätkin valikoivat koriinsa tutut keltavahverot, herkkutatit ja kehnäsienet, nimiä sen suuremmin ajattelematta.

Toukotipakka, maitohampikka, outorisakas. Iso kädenpuristus ja hatunnosto Suomen sieniseuran nimistötoimikunnalle, joka sieniä nimetessään ottaa huomioon vanhan kansanperinteen ja näkee vaivaa, jotta sienillä olisi suomalaisten suuhun sopivat nimet. Teette käsittämättömän loistavaa työtä.

Paranvoin nimi perustuu vanhaan uskomukseen, jonka mukaan pelottava, eläimenmuotoinen para kävi maitovarkaissa ja paluumatkalla oksensi tai pudotti osan saamastaan maidosta metsään. Jos paranvoita killistelee tarpeeksi kauan, voi huomata sen liikkuvan! 


10 syyskuuta 2014

Olen hyvä jossain! -haaste

Päiväunien salainen elämä- blogissa haastettiin kirjoittavia ihmisiä listaamaan viisi vahvuuttaan. Keksin ensin alkuun vain yhden varman. Sitten meni pähkäilyksi, mutta sain kolme, lopulta viisi vängällä kokoon. On se jännä miten paljon helpompaa on listata asioita, joissa on paska.


1. Uudet ideat. Niitä ropisee oikeasti päivittäin. Saan niitä kuulemistani sanoista, uutisista, näkemistäni unista jne. Koulussakin pystyin vaivatta vääntämään ainekirjoituksen mistä tahansa annetusta sanasta/otsikosta/teemasta ja tekstiä tuli ihan ilmankin annettuja apuja. Sama juttu vieläkin. Ideoita on jo nyt tarpeeksi riittämään loppuelämän käsikirjoituksiin.

2. Uteliaisuus. Haluan tietää paljon asioita. Taustatutkimuksen tekeminen on minusta mukavaa. Luen muutenkin ihan mitä sattuu, joten ihan vahingossakin törmään mielenkiintoisiin juttuihin, jotka jäävät muistiini muhimaan.

3. Ennalta-arvaamattomuus. Haluan, toivon, yritän ja teen kaikkeni, että tekstini ovat yllättäviä. Suunnittelen juonia, jotka mutkittelevat loppusivuille asti.

4. Kielioppi. En yleensä toista samoja lausahduksia joka paikassa ja haluan kielen olevan sujuvaa. Pilkkusäännön osaaminen heilahtaa alussa mainitun paskalistan puolelle, mutta muuten olen hyvä huomaamaan kielioppivirheet.

5. Porukkaa kuolee kuin kärpäsiä. Niin, tästä viimeisestähän voidaan keskustella onko se hyvä juttu, että tappaa ison osan tarinansa henkilöistä. Joillekin se kuulemma voi olla vaikeaa. Minä taas olen hyvä tappamaan keksimiäni hahmoja. Tai sitten olen vain ottanut ohjeen kill your darlings hiukkasen liian kirjaimellisesti? (Olen kyllä harjoitellut henkilöiden eloonjättämistäkin.)

Huhhei :).