23 maaliskuuta 2014

Prisoners

Olen oman nova-novellini surkeuden pakottamana tutkaillut muiden onnistuneempia kirjoituksia. Ilmoittauduinpa äänestäjäksi Atoroxiinkin, joten lukemisesta ei tule olemaan puutetta. Pääsen lukemaan kaikki 30 ehdolla olevaa novellia. Yritän ihan ajatuksen kanssa eritellä mielestäni onnistuneita novelleja.

Elokuviakin olen viikolla katsonut. Itse asiassa katson paljon elokuvia, mutta hyvin harva niistä on mainitsemisen arvoisia. Olen kai aika vaikeasti miellytettävissä. Joko arvaan tapahtumat liian aikaisin tai en hyväksy loppua (keksin aina tilalle oman versioni). Jälkimmäinen tapahtuu nolon usein.

Aion kuitenkin tässä mainita Hugh Jackmanin ja Jake Gyllenhaalin tähdittämän Prisoners- leffan.


Prisoners on rikostrilleri, jossa kaksi pientä tyttöä katoaa keskellä päivää. Jackman esittää toisen tytön isää Keller Doveria, Gyllenhaal juttua tutkivaa etsivä Lokia. Doverin mielestä poliisivoimat eivät tee työtään tarpeeksi hyvin ja kun tyttöjen sieppauksesta epäilty kehitysvammainen nuori mies päästetään vapaaksi, hän ottaa lain omiin käsiin. Lopulta asiaan sekaantuvat myös toisen siepatun tytön vanhemmat.

Prisoners on melkein kaksi ja puoli tuntia pitkä, mutta se ei tunnu siltä. En arvannut tapahtumien kulkua etukäteen ja elokuva oli oikein onnistunut. Katsojan on myös kyseenalaistettava kenen puolella oikein on. Doverin motiivit ovat selvät, mutta oikeuttaako oman lapsen pelastaminen ihan mihin tahansa? Doverin sympatiapisteet laskevat sitä mukaa kun elokuva etenee. Roolit vaihtuvat. Olen myös hyvin iloinen voidessani kehua elokuvan loppua. Se on melkein täydellinen (paitsi että olisin ottanut toisen tytön vanhemmat tarkempaan syyniin ja toivonut, ettei etsivä Loki vielä viimeiseksi käännä päätään...hihii!).

Pidin tarinan käänteistä ja tunnelmasta sen verran, että etsiskelin josko elokuva perustuu kirjaan. Ei taida perustua, mutta jos näin olisi ollut, olisin varmaan halunnut lukea kirjan.

Kirjoihin perustuvista rikosleffoista puheenollen, Gillian Flynnin kirjasta Dark Places on suunnitteilla elokuva. Pääosaa pitäisi esittää Charlize Theron ja muutenkin roolijaot näyttävät aika mainioilta. Pidin Dark Places- kirjasta vähemmän kuin Flynnin kahdesta muusta dekkarista: Sharp Objects (postaus) ja Gone Girl (postaus), mutta ei sekään huono ollut. Haluan kyllä nähdä elokuvankin.

16 maaliskuuta 2014

Kaksi viikkoa...

Voimat ovat palailleet viikon aikana. Olen kävellyt vähän, mutten uskalla vielä juosta, vaikka kauniin sään puolesta tekisi mieli. Toissayönä tuli lunta, mutta onneksi siitä on jäljellä vain ohutta, valkoista harsoa varjokohdissa. Siemeniäkin istuttelin viilipurkkeihin, joten lasken, että on kevät.

Mukavana yllätyksenä voitin puoliskolleni laskettelusukset! Voitan hänelle lähes tulkoon joka vuosi jotain, koska pysähdyn aina raapustamaan hänen nimensä ja puhelinnumeronsa kauppojen erilaisiin mainosarvontoihin. Sitten kirjailen perään vielä jonkun nolon syyn miksi hänen pitäisi voittaa, ruotsiksi. Kun puhelu viikolla tuli oudosta numerosta ja puoliskoni tarkisti soittajan ja huomasi sen olevan kaupungissa oleva ruokakauppa, arvasi hän taas joutuvansa hakemaan jotain tavaraa. Heh heh. Nuorempanakin kirjoittelin lappuja ja lippuja vuoroon äidin, isän tai veljen nimellä. Siispä saimme kirjoja, digitaalisia valokuvakehyksiä, leffalippuja, pelejä, luistimia, reppuja ym. muuta ja kerran risteilyn. Eikä tämä todellakaan johdu mistään onnesta. Ei, olen vaan niin pöljä, että jaksan pysähtyä kirjoittamaan lappuja. Ja haen kassalta kynän lainaan, jos joku on sen arvontapaikalta kähveltänyt! Kynän uupuessa voiton mahdollisuus kasvaa, koska harvempi osallistuu...

Nova-novelli on täysin vaiheessa. Tuijotin vähän aikaa tekstitiedostoa. Luin sen läpi, enkä saanut mitään päästäni ulos. Olisi kiva luottaa hyvään tarinaan. mutta tällä hetkellä ei edes tunnu siltä. Jostain syystä (näin käy aina, kun on projekti jota oikeasti pitäisi työstää) olen paljon mieluummin lueskellut tarinoistani sitä ihan ensimmäistä, MM:ää (fantasiahässäkkä, jossa jahdataan mystistä sarjamurhaajaa). 3-4 vuoden takaisen tekstin kömpelyys on kivuliaan ilmeistä, mutta toisaalta olen iloinen siitä, että nuo kömpelyydet nykyään ylipäätään ottavat silmään. Otaksun sen johtuvan siitä, että olen tullut ainakin vähän taitavammaksi, kehittynyt.

Kyllä tässä pitää silti opetella keskittymään yhteen asiaan. Olen itseeni pettynyt, jos en saa osallistuttua novaan, koska sen asetin itselleni tavoitteeksi. Kaksi viikkoa aikaa...


08 maaliskuuta 2014

Tauti

Poden räkätautia joka iski päälle heti kevään ensimmäisen juoksulenkin jälkeen. Voimat ovat olleet parin viime viikon ajan kadoksissa, mutta ajattelin pahimman flunssan jo lähteneen. Luulin olevani tarpeeksi kunnossa uskaltaakseni lenkille, mutta taisin innostua liian aikaisin. Nyt olo on kuin tapetulla madolla. En tiedä onko tämä sama tauti, jonka kourissa kärvistelin jo kolme viikkoa sitten vai nappasinko mukaani jonkun ihan uuden version.

Jos jotain myönteistä nuhaisessa päivässäni on ollut, sain sentään vähän tarinoitua. Kirjoitin aamupäivällä nova-tekelettäni. Toisaalta huomasin olevani entistä tyytymättömämpi koko projektiin. Aion silti kirjoittaa sen loppuun, vaikka aika tuomitulta juttu vaikuttaa jo nyt. Täytyy nähdä tämä arvokkaana harjoituksena (ei siitä muuksi taida ollakaan..).

Nyt minulla on myös aikaa lukea, koska muutakaan en jaksa tehdä. Se on aika ihana asia.. ja se että ostin Suomesta monta pussia ihanaa Forsman-teetä, pääsin täyttämään varastojani, jotka olivat jo hälyttävästi ehtyneet.

Etsystä tulin muuten tilanneeksi kolme kuvaa, joista saa hienot taulut, kun pistää ne kehyksiin. Norsu meni lahjaksi kaverille, mustekalat pääsevät pian seinälle jahka keksin niille parhaan paikan.




02 maaliskuuta 2014

Novellituskailua

Novellin kirjoittaminen on aika vaikeaa. Varsinkin kun sivumäärän pitäisi olla 20. Päähenkilö on esiteltävä heti alussa, laitettava keskelle toimintaa. Siinä rytäkässä pitäisi selvitä tärkeimmät asiat henkilön luonteesta ja asemastakin. Kuka hän on ja millainen ongelma hänellä on? Selvä tämä. Ei ole aikaa eikä tilaa minkään ylimääräisen kivan selittämiseen.

Olen kirjoitellut mahdollista Nova-novelliani nyt puoleen väliin. Nyt jo tuntuu, että tila loppuu, on pakko karsia. Viime vuonna lähetin novellin Tähtivaeltajan novellikilpailuun. Se selvisi esiraadilta tuomaraiden käsiin, semifinaaliin asti, mikä oli ihan kiva. Luin tarinani joku aika sitten uudestaan ja siitäkin huokui selvä epätasapaino alun, keskiosan ja lopun suhteen. Alku oli turhan venyvä ja loppuhuipennus oli survottu pariin viimeiseen sivuun. Eli oli ollut kiire lopettaa tarina annetun sivumäärän sisällä. Huokaus.

Nyt kirjoittamani fantasianovelli oli jo jotenkuten selvänä mielessäni, mutta juonta pyöriteltyäni totesin lopun olevan aivan liian ennalta arvattava. Se on aina peloistani ja epävarmuuksistani suurin. Pystyykö jokainen lukija arvaamaan mitä viimeisellä sivulla tapahtuu? Onko tämä sama ratkaisu nähty jossain elokuvassa, jonka olen jossain katsonut, mutta jota en nyt vain muista? En väitä, että kirjoittajan on keksittävä aina täysin ainutlaatuinen loppuratkaisu, se tuskin on edes mahdollista, kun miettii miten paljon tarinoita on keksitty ja keksitään. Vaikutteita saa ottaa. Oikeastaan niitä on pakko ottaa, halusi tai ei. Ei vaan ole kiva, jos oma juttu muistuttaa liikaa jotakin toista juttua.

Sitten keksin novelliini vähän jännemmän juonenkäänteen, mutta ongelmaksi muodostuu taas rajattu sivumäärä. Jääkö mielenkiintoinen käänne vain sekavan läpinäkyväksi yritykseksi harhauttaa lukijaa? Pakkaanko liikaa tietoa liian pieneen tilaan? Tässä on yllättävän paljon säätämistä, jossa ei muu auta kuin harjoitus, harjoitus ja harjoitus. Onneksi tässä on aikaa vielä kuun loppuun asti. Olen tyytyväinen, jos siinä ajassa saan novellini edes valmiiksi.

imgur