30 kesäkuuta 2014

Steampunk Festival, Swecon 2014: Perjantai

15.45 Saavun hyvissä ajoin paikalle. Jonoa on ehtinyt muodostua vain muutaman metrin verran, eikä se ulotu ulkosalle asti vaan saan seisoskella sisällä lämpimässä. Nimipinssi rintaan ja festivaalialuetta kartoittamaan. Kamera ryppyilee, otan kuvia välillä kännykällä.


Höyryvetureiden väleissä myydään ihanaa krääsää. 

Höyryveturien kupeessa voi myös siistiä partansa ja viiksensä. 
Rynnin kirjakirppikselle ja teen pari löytöä, joihin olen tyytyväinen. 


17.00 Ensimmäiseksi kuunneltavaksi ohjelmaksi valikoituu Karin Tidbeckin luento sienistä: Fantastik svamp. Sienet kiehtovat ja samalla vähän kammottavat Tidbeckiä. Hän uskoo sen johtuvan siitä, etteivät sienet ole eläimiä eivätkä kasveja, vaan putoavat oudosti kahden tutun luokan väliin. Sellainen saa ihmiset aina olemaan hieman varuillaan ja Tidbeck vinkkaakin sen tuovan hyvää jännitettä fantasiaan ja kauhuun. Me kaikki kun haluamme luonnostamme laittaa kohtaamamme asiat tiettyihin kategorioihin. Kun se ei onnistu, tulee iso hämmennys, jopa pelko.

Hmm huomaan olevani ainoa, joka oikeasti kirjoittaa vähän jotain muistiin. Olenko sienistä vähän liiankin innoissani?

Tidbeck kertoo, että joidenkin teorioiden mukaan kaikki sienet ovat sukua yhdelle ja samalle "arkkisienelle". Mikä mieletön ajatus, hän sanoo silmät loistaen, ja jatkaa, että suurin maapallolta löydetty organismi on sekin sieni. Todellisia maailmanvalloittajia siis. Kaikista kammottavampia sieniä Tidbeckin mielestä ovat ilman muuta loissienet, jotka tekevät uhreistaan avuttomia zombeja. Sellaisia on ihan oikeasti, tartuttavat poloisia muurahaisia!

Sienissä on siis todellista fantasiapotentiaalia. Tidbeck ihmetteleekin miksi 95 % kaikista kirjailijoista (mm Stephen King novellissaan Grey Matter), jotka ovat kajonneet kertomuksissaan sieniin, ovat miehiä. Nyt siis kaikki naiset kirjailemaan hirmuisia tarinoita sienistä!

Tidbeck suosittelee hymyillen kaikkia lukemaan kirjan M. R. Careyn kirjan The Girl With All The Gifts ja lopettaa luentonsa kertomalla kaikille kuulijoille, että heillä voi olla kantapäässään 80 eri sienisorttia, varpaankynsien alla 60.



18.00 Menen kuuntelemaan paneelia Är min fantasy fin nog?.


Socialist Simon, Nene Ormes, Sofia Karlsson, ja Britt-Louise Viklund keskustelevat Anna Davourin johdolla siitä, ovatko tietyt genret fantasian/scifin piirissä muita "hienompia".

Urbaania fantasiaa kirjoittava Nene Ormes kertoo oman kokemuksensa, kuinka hänen lukutottumuksilleen on nosteltu kulmakarvoja. Hän työskentelee scifi- kirjakaupassa kirjoittamisensa ohessa ja julistautuu kick ass- chick lit- fantasian faniksi. Nimenomainen genre on kuulemma herättänyt Tukholman fantasiapiireissä huvitusta. Kysymys kuuluukin: onko tämä oikein? Saako mitään fantasiagenreä dissata?

Ja miksi ihmeessä naisten kirjoittamat spefikirjat luokitellaan kirjakaupan hyllyillä paranormaaliksi romantiikaksi, kun miesten kirjoittamat, samoja elementtejä sisältävät kirjat ovat useimmiten nimeltään fantasiaa? Tämäkin johtaa kummallisiin luokkaeroihin fantasiakirjallisuudessa. Eräät naiskirjailijat ovat jopa keksineet itselleen pseudonyymejä päästäkseen toiseen hyllyyn. Paranormaalia romantiikkaa kun pidetään jotenkin köykäisempänä kuin esimerkiksi eeppistä fantasiaa tai scifiä.

Ormes ei voi sietää sellaisia ihmisiä, jotka tavan takaa haukkuvat Twilight- sarjaa. Hänen mukaansa moni heistä ei ole itse vaivautunut edes lukemaan kirjoja, mutta silti Twilightista on jostain syystä tullut yleisesti hyväksytty esimerkki huonosta fantasiasta. Kirjasta ei ole pakko pitää, mutta se ei silti ansaitse tulla leimatuksi niin vahvasti.

Paneeli on pääosin samaa mieltä, mutta Socialist Simon myöntää toisaalta olevansa sosiaalisesti likinäköinen, mikä on toisinaan johtanut loukkaantumisiin. Hän kyllä sanoo kun ei jostain pidä. Hän neuvoo silti yleisöä, ettei oikeasti kannata ensimmäisellä tapaamiskerralla liiaksi ruveta kuulustelemaan nörttitoverin lukulistaa, siinä vain helposti saa toisen tuntemaan "alempiarvoiseksi" nörtiksi, jos hän ei ihan samoja kirjoja olekaan lukenut kuin kuulustelija itse.

Panelistit harmittelevat vähän sitä, että fantasiakirjallisuutta ei pidetä yhtä hienona kuin muuta kirjallisuutta, mutta tilanne on onneksi muuttunut viime vuosina. Nykyään voi nähdä ihmisiä lukemassa Harry Potteria junassa, eikä George R. R. Martinin kirjallisuutta löydy enää kirjaston lastenhyllystä, jonne se oli joutunut ensimmäisten ruotsinnosten ilmestyessä (oho). Ihmiset ymmärtävät jo arvostaa fantasiaa vähän enemmän.

Opetus: Liiallinen snobbailu karkottaa tehokkaasti fandomin pariin pyrkiviä uusia kasvoja, joten ei olla öykkäreitä. Kaikilla on lupa lukea sitä mitä haluaa! Eli tervettä järkeä saa käyttää...

20.00 Gary Doctorowin puhe. Ohjelma pidetään suuressa ulkoteltassa. Tajuan tehneeni kuolettavan virheen jättäessäni pitkät kalsarit kotiin. Kylmä.


Tieteiskirjailija Doctorow kertoo olevansa aktivisti ja olevansa syvästi huolissaan suuntauksesta, jossa yksilöillä ei ole kohta enää minkäänlaista yksityisyyttä. Meitä tarkkaillaan. Apple ja muut suuryhtiöt kyykyttävät kansalaisia surutta ja ajavat läpi lakeja omia tarkoitusperiään tukemaan. Ihmisten pitäisi ryhmittyä sellaista diktatuuria vastaan, tehdä selväksi ettei sellaista hyväksytä. Kaikilla on kotona läjäpäin laitteita, joilla voi katsoa, seurata ja nauhoittaa toimiamme, ilman että edes tajuamme asiaa. Doctorow kertoo pari kauhutarinaa hakkereista, jotka ovat kaapanneet nuorten tyttöjen webkameroita ja myöhemmin kiristäneet heiltä seksivideoita. Elämme oudossa yhteiskunnassa, joka toteuttaa sekä Orwellin että Huxleyn ennustuksia: valtio tarkkailee meitä, ja toisaalta se tarjoaa viihdykettä joka lähtöön, mikä taas passivoi meidät.

Opetus: Apple sucks. Älkää hyvät ihmiset ladatko sovelluksia, jotka seuraavat mitä musiikkikappaleita kuuntelette. Tai mitään muutakaan.

21.00 Nene Ormes haastattelee steampunk- kirjailija Chris Woodingia. Varpaani alkavat olla jo tunnottomat, mutta päätän sinnitellä. Ormes pyytää leikillään yleisöä siirtymään lähemmäksi lavaa, jotta olisimme kaikki lähekkäin ja voisimme vähän lämmitellä. Kukaan ei liiku.


Aikoinaan jo 19- vuotiaana debytoinut Wooding kertoo lupsakasti Ketty Jay- sarjastaan. En ole koskaan innostunut pahemmin höyrypunkista, mutta nyt voisin kuvitella lukevani Kapteeni Freyn seikkailuja. Wooding kertoo kapteenin perustuvan tosielämän henkilöön, jonka hän tapasi kerran baarissa. Mies oli valehdellut aivan uskomattomia juttuja ja jäänyt kirjailijan mieleen. Samasta baarista hän sai innoituksen myös kirjan toiselle hahmolle, joka on "astronomisen tyhmä".

Wooding tehtailee tällä hetkellä elokuvakäsikirjoitustakin romaanistaan ja sanoo sen olevan oikein mukavaa, kun pystyy yliviivaamaan raakasti omasta tekstistä löytyviä "paskakohtia."

Olen jäässä ja luovutan. En jaksa jäädä kuuntelemaan illan viimeistä luentoa, joka käsittelee luonnosta löytyviä kummallisia olioita.


6 kommenttia:

  1. Hienoa, olit ohjelmissa, joihin minä en joko ehtinyt tai hoksannut mennä. Tidbeckin sienijutut kuulostavat omituisen kiinnostavalta. Doctorowin ja Woodingin toki kävin kuuntelemassa. Olin muka kirjoittavinani jotain muistiinkin, mutta saa nähdä saako mistään mitään selvää, kun huomenna meinaan katsoa läpi juttuja. Doctorow puhui paljon ja erityisesti jäi mieleen, että myös Facebook sucks!
    Kylmä oli tosiaan. Minä tollo jätin takin hotellille perjantaina. Ja lauantai-iltana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi ei ole ollut facebookia kohta kahteen vuoteen :). En ole kaipaillut.

      Minullakaan ei ollut takkia perjantaina, mutta koska meinasin kuolla illalla hypotermiaan, pynttäydyin kahtena seuraavana päivänä! Toivottavasti et ihan vilustunut, sillä siellä oli kylmä!

      Poista
  2. Hii, kiva kun teit näin perusteellisen raportin! Con vaikuttaa aivan mielettömältä. :D

    Sienikauhu on juuri nyt tuoreesti mielessä Hannibalin jälkeen (vähän erilaisia "sieniviljelmiä" O.o). Uskon tämän tulevaisuuteen kyllä. Sieni on muutenkin loistava kauhun lähde, kun se on niin erilainen organismi meihin verrattuna.

    Spefisnobismia näkee aina silloin tällöin. Onneksi meillä Suomessa on niin pienet piirit, että kaikki suuntaukset saattavat päästä ihan hyvin pinnalle.

    En myöskään ymmärrä vihaa paranormaalia romantiikkaa kohtaan. Minä en pidä Twilightista sen arvomaailman vuoksi, mutta en luonnehtisi sarjaa huonosti kirjoitetuksi. Onhan se kumminkin saanut aikaan valtavan ilmiön ja faneja.

    Jaan myös Doctarovin huolet yksityisyytemme katoamisesta. Minua ahdistaa profiilien linkittyminen ja joka paikkaan kirjautuminen omalla nimelläni. Siksi blogimaailman anonymiteetti on mukavan piristävää. Ja peitän nykyään läppäristä webbikameran tarralla, koska pelkään hakkereita. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon vaarnan mainitsemaan webbikameran peittämiseen: olen itse tehnyt samoin, ja tiedän ainakin kourallisen ihmisiä, jotka ovat myös kameravakoilu-uutisen jälkeen peittäneet kameran. Yksityisyyden säilymisestä ollaan huolissaan.

      Poista
    2. Sienet on kyllä niin outoja tyyppejä, että rupesin itsekin suunnittelemaan jonkinlaista juonikuviota niiden ympärille. Hannibalin sienijakso jäi minullekin mieleen, koska oli epätyypillisen, ahdistavan ällö!

      Ja ensimmäinen asia minullakin, jonka tein kun sain uuden läppärin, oli mustan teippipalan asettaminen kameran päälle...

      Poista
  3. Kiitos perusteellisesta ja mielenkiintoisesta raportista. Apua, pitää varmaan lopulta peittää webbikamera! :D

    No niin, nyt töröttää vihreä postit-lappu kameran päällä, eiköhän se riitä. ;)

    Sienet ovat kiehtovia, mistä tuli mieleen Alastair Reynoldsin (jaksan aina jauhaa hänestä) Kuilukaupungin sulautumisrutto, Se muistuttaa hieman sientä. Ja on kammottava.

    VastaaPoista