24 heinäkuuta 2014

Tuhon aikakausi

Kuuma. En haluaisi valittaa hyytävän kesäkuun jälkeen, mutta nyt ulkona ei oikein voi olla ollenkaan. Vasta yhdeksän jälkeen illalla pystyy hengittämään. Sadetta odottelen senkin takia, ettei sienisato jäisi niin surkeaksi kuin tällä hetkellä vaikuttaa. Yhden kantarellikastikkeen olen saanut tehtyä ja olipa hyvää. Olen nyt virallisesti lomalla, joten kuumalla voi lukea varjoisissa paikoissa ja katsoa sisällä elokuvia. Kirjoittaa en ole juurikaan jaksanut.


Elokuvissakin tuli taas käytyä, vaikka jälkeenpäin mietin että nekin rahat olisi voinut käyttää paljon järkevämmin. Uusi Transformers- Tuhon aikakausi kun putoaa itsellä suoraan kakkelielokuvien mappiin. Ensiksikin se oli ihan LIIAN PITKÄ sisältöönsä nähden. Keskittyminen herpaantui vähän väliä ja sorruin kahdesti vilkaisemaan kännykän kelloa. Toiseksi, vaikka Michael Bayn leffoissa on jo totuttu siihen, että naiset ovat mukana vain perseensä takia, alan olla tähän todella kypsä. Tälläkään kertaa naispäähenkilö Tessa ei tee muuta kuin kirkuu ja pyllistelee. Ja hänen pitäisi olla vielä ala-ikäinen. Isäpappa Wahlberg moralisoi vähän hänen ja 20-vuotiaan rallikuski Shanen suhdetta, mutta samaan aikaan kamerakulmat varmistavat sen, että yleisön huomio kiinnittyy Tessan haaroväliin.

Antakaas kun mä vähän itken ja huudan ja sitten voin taas näyttää pyllyä. 
Ja ne uudet autobotit. Yksi on tehty näyttämään Gimliltä. Lihava (?), parrakas robotti, joka polttaa sikaria? Japanilainen samurai joka puhuu japanilaisella aksentilla? Siis kiva kun kaikki autobotit ovat erilaisia niin kuin lelutkin, mutta nämä kaksi olivat ihan liian ihmismäisiä. Optimus Primen, Bumblebeen ja Megatronin piirteet ovat onnistuneen kulmikkaita, robottimaisia (mutta silti yksilöllisiä) ihan niin kuin transformereiden mielestäni kuuluukiin olla. Houndilla ja Driftillä oli jopa ihmismäiset nenät. Ehkä ne ovat jotain uutta sukupolvea/ mallia, mutta minun mielestäni silti aika epäonnistuneita.

Lisäksi elokuvassa oli peittelemätöntä mainontaa. Henkilöt ryystävät vuoroon jotain kiinalaisia juomia ja kameraa zoomaa häpeilemättä tuotteiden nimiin. Ainahan leffoihin tungetaan mainoksia, mutta tämä oli jo liian silmiinkäyvää.

Edes dinosaurukset eivät pystyneet pelastamaan tätä kakkelipätkää.




17 heinäkuuta 2014

Spermaverkko

Kävinpähän vihdoinkin uimassa. Otin pyörän ja ajelin yksikseni merenrantaan. Eikä vesikään ollut tappavan kylmää. Rannalla lueskelin ja kirjoittelin pyyhkeen päällä ja ihan oikeasti tuntui siltä että on kesä. Olen lukenut sukellusveneistä jo viime vuonna aloittamaani novellia varten ja olen pääsemässä asiasta enemmän jyvälle. Novellin juonikin on saanut uutta muotoa. Se, miten saan pituuden pysymään mielekkäänä, on eri asia.

Innostuin myös rämpimään pusikoissa ja valokuvaamaan tielleni osuvia hyönteisiä ja muita ötököitä. Itselle ötökät ovat aina olleet parasta kesässä!

wild bee
Mehiläinenhän se sieltä kurkistaa. 



Postauksen hämärästä otsikosta puheen ollen: Eilen pääsin ilokseni ensikertaa seuraamaan miten koiraslintuhämähäkki kutoo itselleen spermaverkon! Minulla on ollut kolme koirashämistä ennen tätä, mutta ne ovat puuhanneet verkkonsa aina joko yöaikaan tai kun muuten en ole ollut paikalla. Onneksi satuin tulemaan kotiin tuntia normaalia aikaisemmin ja huomasin pojan olevan selällään kahden verkon välissä. 

spermaverkko sperm web
L. parahybana- koiras selällään. Pää vasemmalla puolella. Pisimmälle ojentuneesta jalasta on helppo nähdä aikuisen koiraan varma tuntomerkki: ulkoneva koukku jalan keskivaiheilla.
Pian poika kiipesi verkon päälle ja alkoi koukkia spermaansa verkon alapuolelta pedipalpeihinsa (etummainen, lyhyempi "jalkapari". Eivät oikeasti ole jalkoja, muistuttavat enemmän nyrkkeilyhanskoja). Koko toimitus oli ohitse vajaassa parissa tunnissa ja sen jälkeen hämis hävitti ylemmän verkon kokonaan näkyvistä. Parhaat ideat alien-juttuihin löytyvät ihan kotinurkista!

Nyt tuumailen pitäisikö laittaa pojalle deitti-ilmoitus nettiin hmmmm.


pedipalp sperm web
Törkeän huono kuva pedipalpeista, joilla poika viehkoilla liikkeillä kerää spermansa verkosta talteen.

06 heinäkuuta 2014

Steampunk Festival, Swecon 2014: Sunnuntai

Festivaalin viimeinen päivä. Laitan päälleni korsetin, vaikka eilen vähän mietin, etten kyllä näe paljoa ihailemista viktoriaanisissa naistenpuvuissa, joissa on mahdotonta edes nostaa käsiään ylös! Hyppään auton rattiin ja olen onnellinen siitä, että elämme vuotta 2014. Paikan päällä kiertelen vielä myyntipöytiä.





11.00 Diskbänkfantastik. Elin Holmerin, Nene Ormes Martin Halldin ja Johan Jönsson puhuvat ns. tiskipöytäfantasiasta eli siitä kuinka arki yhdistyy fiktioon. 

Moni hyvä tarina alkaa meille tutusta tilanteesta, josta siirrytään yliluonnolliseen (vrt. Narnia - vaatekaappi johtaa toiseen maailmaan). Jotta fantasiamaailma, johon lukija viedään, olisi kuitenkin uskottava, senkin pitää sisältää jonkin verran meille tuttuja elementtejä eikä pelkkää lohikäärmeellä ratsastusta. 

Martin Halldinin mielestä on aina yhtä hauskaa, kun Star Trekissä juodaan hirmuisia määriä teetä ja Clive Barker kuvailee kirjoissaan suolentoimintaa. Ja eikö avaruusaluksen toiminnan kuvailu ole sekin toisaalta tiskipöytäfantasiaa? Miten avaruutta halkovalla aluksella tuotetaan miehistölle ruoka?

Nene Ormes on samaa mieltä ja kaipailee moniin fantasiakirjoihin lisää arjen kuvailua. Mistä hevoset saavat ruokansa? Miten pitkiä matkoja ne oikeasti jaksavat ratsastaa? 

Paneeli suosittelee Sarah Monetten novellikokoelmaa Somewhere Beneath Those Waves. Elin Holmerin mainitsee myös Veljeni Leijonamielen ja liikuttuu yllättäen kyyneliin perustelessaan miksi kirja on tehnyt häneen niin suuren vaikutuksen. 

Pointti: Kauhu ja urbaani fantasia liikkuvat usein meille tutummissa ympäristöissä, kuin scifi ja fantasia. Lukija tarvitsee tarinaan kiinnekohtia, joihin samaistua. 

Pari kirjahankintaa ja söpö kirjanmerkki. 
12.00 GoH speech: Mike Perschon


Kanadalainen steampunk- akateemikko kertoilee alkuun leppoisasti miten ihmeessä hän päätyi väittelemään tohtoriksi höyrypunkista. Projektiin sisältyi paljon "paskanpuhumista", koska hän ei aluksi edes tiennyt mitä steampunk oli. Häntä vain kiinnosti saada tietää asiasta lisää. 

Perschon antaa yleisölle kolme luentoaihetta, joista äänestämme. Suurin osa yleisöstä, minä mukaan lukien, haluaa Perschonin puhuvan aiheesta Finding Nemo

Jules Vernen kirjojen Kapteeni Nemo on ainakin nimeltään tuttu melkein kaikille. Harvempi silti tietää Vernen luoman legendaarisen hahmon taustoja ja historiaa. Ennen Herrasmiesliigaa moni ei edes tiennyt Nemon olevan intialainen. Perschon on aiheen asiantuntija, koska on nimenomaan tutkinut Vernen kirjoja. 

Harmittaa että missasin Perschonin haastattelun, koska miestä on todella miellyttävä kuunnella. Hän on hauska ja hyvä esiintyjä, joka osaa ottaa yleisön koko huomion itselleen. 

Järkytyin: Kun Sukelluslaivalla maapallon ympäri (Kapteeni Nemo ja Nautilus) käännettiin ranskasta englanniksi, kääntäjä raiskasi romaanin perusteellisesti. Englantilaiset eivät halunneet lukea intialaisesta kapteenista, joka tappaa englantilaisia ja kapinoi Iso-Britannian maailmanmahtia vastaan, joten sellaiseen viittaavat kohdat leikattiin pois ja korvattiin kääntäjän omilla muminoilla. 

Mietin: Minkähän ihmeen käännöksen itse mahdoin lukea koulussa? *klups* Lukulista pitenee. 



Niklas Fännick taiteilee mm. höyrypunkkihyönteisiä.
13.00 Cory Doctorowin haastattelu.

Doctorow kertoo kuinka kaikki oikeastaan lähti Tähtien sodasta. Nähtyään elokuvan vanhempiensa kanssa, hän meni kotiin ja alkoi kirjoittaa.
Writing, above everything else, is conversation with yourself. 
Mielenkiintoinen ajatus, jonka Doctorow myös perustelee hyvin. Hän nimittäin kertoo tunteneensa nuoren miehen, joka kärsi hyvin pahasta epilepsiasta. Mies sai rajuja kohtauksia niin usein, että ne vaurioittivat hänen aivojaan toistuvasti. Lopulta lääkärit päättivät leikata häneltä vasempaa ja oikeaa aivopuoliskoa yhdistävän aivokurkiaisen hermoyhteydet. Leikkauksen jälkeen miehelle tehtiin neurologisia testejä. Hänelle näytettiin eri esineitä samalla kun hänen piti peittää toinen silmänsä. Toinen silmä peitettynä mies pystyi sanomaan esineen nimen, muttei sen käyttötarkoitusta. Kun hän vaihtoi silmää, hän pystyi sanomaan mihin esinettä käytettiin muttei sen nimeä. Silti hän kuuli oman puheensa. Kuuloaisti toimi hänellä välittäjänä aivopuoliskojen välillä ja hän oppi käyttämään sitä hyödykseen. Doctorow sanoo, että samalla tavoin kirjailija kirjoittaa ajatuksiaan paperille tai tietokoneen ruudulle. Hän näkee tuottamansa tekstin konkreettisesti silmillään ja näköaisti toimii tavallaan kiertotienä vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä. Kirjainten avulla kirjailija pääsee paremmin käsiksi aivojensa eri alueisiin. Ihana ajatus!

Doctorown vanhemmat olivat aktivisteja, mikä osaltaan selittää sen, että kirjailija itse on tuntenut pienestä pitäen halua vaikuttaa yhteiskuntaan. Kuten hän kertoi jo puheessaan perjantaina, häntä huolestuttaa erityisesti tietokoneiden valta meihin kaikkiin. Human Liberation. Tietokoneita ei ole tarkoitettu tarkkailemaan, hallitsemaan meitä, ja hän toivoo kaikkien tajuavan sen mahdollisimman pian ja tekevän jotain. Kysy itseltäsi: mitä minä voin tehdä?
Light a candle rather than curse the darkness.
Doctorown ajatukset ovat herättäneet tunteita laidasta laitaan. Yksi hänen kirjoistaan (nimeä ei haastattelussa mainittu) laitettiin hiljan pannaan erään amerikkalaisen lukiorehtorin toimesta. Koulun englanninopettaja oli suunnitellut oppilailleen kesän ajaksi lukutehtävän, jossa kaikkien piti lukea yksi kirja ja kirjoittaa siitä essee. Rehtorin mielestä Doctorown romaani oli sopimatonta luettavaa ja hän päätti peruuttaa koko lukuprojektin. Hauskaa asiassa on se, että ennen kieltoa moni oppilas oli suunnitellut luistavansa koko projektista, mutta kiellon jälkeen kaikki haluavat lukea kielletyn kirjan. Doctorow on luvannut lähettää kaikille ilmaisen kappaleen romaanistaan. 




Ehdin vielä tehdä pari hankintaa, joita olen tarpeeksi kauan kyräillyt: 



Tosi hieno viikonloppu, vaikka sää olikin surkeista surkein. Ensi vuonna tulee kenties lähtö Maarianhaminaan Archipelaconiin. Linköpingissä järjestettävä Swecon kiinnostaisi sekin. 

Taikakirjaimet- blogista löytyy Gävlen Steampunk-festivaalista hienoja kuvia sekä festivaalivieraista että näyttelyalueesta, sekä hyvät raportit ohjelmasta! 

02 heinäkuuta 2014

Steampunk Festival, Swecon 2014: Lauantai

Aamulla pynttään vaatetta niskaan. Sataa vettä. Laitan viime hetkellä vielä saappaiden sisään villasukat!

10.12 Saan tekstiviestin, jossa ilmoitetaan, että pääsenkin mukaan teemaistajaisiin! Tapaamisen sanottiin eilen olevan täyteen buukattu. mutta kannatti asettua vängällä jonon jatkoksi.

11.00 Teemaistajaiset järjestetään vanhassa junavaunussa. Paikalle saapuu kymmenen teeihmistä, eli joku on sopivasti perunut osallistumisensa. Carolina Gómez Lagerlöf toivottaa kaikki tervetulleeksi. Saamme haistaa ja maistaa neljää eri teetä ja Lagerlöf kertoo teen historiasta, kasvatuksesta ja valmistamisesta.




Myös paikallaolijat kertovat Kiinan ja Korean reissuistaan ja teetottumuksistaan. Osa kuulostaa olevan oikeita teeharrastajia kuten Lagerlöf, joka sanoo olevansa pahantuulinen heti jos hänen elimistössään ei ole teetä. Kiinassa kuulemma ihmiset kantavat aina mukanaan pieniä termareita, joissa on teelehtiä, ja kuumaa vettä saa hanasta melkein joka paikasta minne menee. Ei paha! Meille tuttua mustaa teetä kutsutaan Kiinassa punaiseksi, näyttäähän se punertavalta teekupissa. Pu-erh- tee taas on sitä aitoa mustaa teetä. Saamme maistaa sitäkin. En pidä ensin sen hajusta, mutta maku yllättää positiivisesti. Parhaan makuista mielestäni on aito, maustamaton ja tuore vihreä tee, joka tuoksuu ja maistuu todella hedelmäiseltä. 

Maistajaisemme venähtävät yliajalle. Junavaunuun jälkeemme tulevalle ryhmälle tarjotaan maistiaiskierros. 

Opin: vihreä tee menettää todella nopeasti makua kaapissa seistessään. Parhaimmillaan se on mahdollisimman tuoreena, ei aivan kiehuvassa vedessä haudutettuna. Laatuun kannattaa selvästikin panostaa! Haluan myös vastaisuudessa maistella pu-erh-teetä.



13.00 Being a writer. Minkälaista on olla kirjailija? Miltä ala näyttää ja mitä haasteita kirjailija kohtaa? Paneelissa mukana Gillian Redfearn, Chris Wooding, Karin Tidbeck ja Cory Doctorow. 


Kustannustoimittaja Redfearn kyselee kysymyksiä kolmelta kirjailijalta. 

Mikä yllätti eniten kirjailijan urassa? Tidbeck vastaa, ettei osannut odottaa joutuvansa tapaamaan jatkuvasti niin paljon ihmisiä ja puhumaan itsestään. Se oli hirveää! Kukaan ei kertonut minulle minkälainen sirkusapina sitä pitää olla, hän sanoo. Introverttinä hän on joutunut tavallaan luomaan itselleen kirjailijapersoonan, josta puhuu eri tapahtumissa, ja erottamaan sen todellisesta minästään, joka pysyy mieluiten taustalla. Tällä tavoin hän ei vuodata itseään aivan tyhjiin. 

Doctorow kertoo olleensa aina kiinnostunut julkaisutoiminnasta, siitä miten kirjoja tehdään, joten hän luki asiasta hyvin paljon ennen omaa menestystään. Lisäksi hän oli töissä kirjakaupassa ja näki konkreettisesti, miten homma toimii. Kirja-ala näytti hänelle raadollisuutensa jo varhain, joten varsinaisia yllätyksiä hän ei nimeä.

Wooding sanoo yllättyneensä siitä, miten suuria muutoksia hänen tekstiinsä ehdotettiin ennen kuin se saatiin yksiin kansiin, mutta hän oli alusta asti yhteistoiminnassa kustantajan kanssa, eikä loukkaantunut muutosehdotuksista. 

Mitä oman tekstin julkaiseminen vaatii? Wooding uskoo oikean ajoituksen olevan elintärkeä. On monia taitavia kirjoittajia, jotka ovat yksinkertaisesti väärään aikaan tekstinsä kanssa liikkeellä. 

Tidbeck vetoaa omaan kokemukseensa. Hän kirjoitti novellikokoelman ruotsiksi ja se unohdettiin saman tien. Kun hän kirjoitti samat novelliksi englanniksi, ne voittivat palkintoja ja olivat lisäksi ehdolla monessa kilpailussa. 

Doctorow keksii vertauksen kourallisesta kolikoita, jotka heitetään ilmaan. Jokin niistä voi osua purkkiin. Toki kirjailijan persoonallisuudellakin on merkitystä, mutta edelleen suurta osaa näyttelee vanha kunnon sattuma ja onni. 

Miten ala on muuttunut viime vuosina? Sosiaalinen media on tuonut lisää näkyvyyttä, mutta samalla myös jonkin verran paineita kirjailijoille, Woodin sanoo. Moni seuraa häntä facebookissa ja hyvän palautteen saaminen on mukavaa, mutta samalla siellä kysellään milloin seuraava kirja ilmestyy. Se on toisinaan Woodingista ahdistavaa. 

Doctorow ei pidä siitä, että ihmiset yrittävät ehdotella hänelle mitä ja miten kirjoittaa. Hänestä tuntuu, että internetin kirjoittajapiireistä nousee kirjoittajia, jotka on koulutettu kirjoittamaan sitä mitä heiltä odotetaan. Ohjeita, palautetta ja äänestyksiä on siellä täällä eri foorumeilla ja ne ohjaavat kirjailijoita yllättävän paljon. 

Keskustelu ohjautuu e-kirjoihin ja paneeli on yhtä mieltä siitä, että nykyään oman kirjan tekeminen on helpompaa kuin koskaan, mutta samalla sen saaminen paperimuotoon on vaikeampaa kuin koskaan ennen. Omakustanteita tipahtelee enemmän ja enemmän, mutta Doctorow muistuttaa, että omakustannekirjan julkaisu ja mainostaminen vievät kirjailijan arvokasta aikaa, joka pitäisi mieluiten käyttää kirjoittamiseen, eikä mihinkään muuhun. Joillakin oman e-kirjan julkaisu on ollut tie menestykseen, mutta se on yhä harvinaista. 

14.30 Ratapihalla julkistetaan steampunk- henkisesti koristeltu höyryveturi ja sen rinnalla käyvät poseeraamassa hienot daamit ja herrat. 







Ehdin käydä vilkaisemassa myös taikureita, enkä ymmärrä edes niitä yksinkertaisia temppuja, joissa kuppien alta löytyy äkisti tomaatteja ja muuta mukavaa. Ihastuttavaa. 





15.00 White privilege and the dark side of Steampunk. Hillevi Pleijel, Anders Blixt, Miriam R. Rocek, Chris Wooding ja Nene Ormes keskustelevat höyrypunkin rotukysymyksistä. Ehdottomasti suurin osa kirjallisuudessa esiintyvistä hahmoista kun on valkoisia. 


Nene Ormes myöntää, ettei ole ollut kovinkaan hyvin perillä tällaisista kysymyksistä. Hän on aiemmin keskittynyt tiedostamaan enemmän feministisiä kuin rodullisia kysymyksiä ja on siksi ollut tietämätön muusta kirjallisuudessa esiintyvästä syrjinnästä. Nykyään hän keskustelee asiasta mielellään ja tajuaa olevansa itsekin "etuoikeutettu". 

Rocek pohtii steampunk-kirjallisuuden henkilöiden olevan liian usein valkoisia aristokraatteja, minkä hän uskoo johtuvan osittain siitä, että höyrypunkkipiirit ovat hyvin cosplay-vetoisia. Harrastajat suunnittelevat itselleen toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia. Sellaiset puvut viittaavat aina valkoisiin, etuoikeutettuihin aristokraatteihin, ei köyhään työläisluokkaan. 

Wooding myöntää, että Iso-Britannian koululaisille ei opeteta viktoriaanisen ajan rumuuksia. Päinvastoin aikaa ihannoidaan kouluissa, olihan Britannia silloin todellinen maailmanvalta. Blixt kommentoi sanomalla, että jos intialaisilta kysytään, saadaan aivan eri näkökulma aikakaudesta. Steampunkin suppeasta hahmotarjonnasta huolimatta paneeli on iloinen siitä, että asiasta puhutaan yhä enemmän eri tapahtumissa. 

Rocek ei pidä siitä, kun joku sanoo olevansa värisokea. Vaikka puhuja tarkoittaisi sillä sanoa, ettei hän ole rasisti eikä syrji ketään, Rocekin mielestä rivien välistä voi silloin lukea selvän välinpitämättömyyden. Valkoinen on valitettavasti oletusväri suuressa osassa steampunk- (ja muutakin) kirjallisuutta. 

Rocek myöntää, että nytkin lavalla istuu viisi valkoista henkilöä puhumassa ongelmasta. Niille kuuntelijoille, jotka tuntevat itsensä joksikin muuksi kuin valkoiseksi, hän antaa luvan ottaa vapaasti osaa keskusteluun. Eturivissä nousee käsi ja nainen kysyy kuinka monta hänen takanaan on nostanut kätensä. Ei kukaan, paneeli toteaa. Olen tottunut siihen, että olen usein ainoa paikalla oleva "ei-valkoinen", nainen sanoo. 

Rocek katselee yleisöä ja toteaa sen olevan valkoisin fanijoukko, jonka hän on koskaan nähnyt. Hän miettii jäävätkö muihin kansallisuuksin kuuluvat fanit helpommin sen takia tulematta paikan päälle, koska he tietävät olevansa niin pieni vähemmistö. 

Seuraavaksi paneeli ottaa puheeksi vanhan neuvon kirjoita siitä minkä tunnet ja tiedät. Voisiko se olla syy siihen, ettei steampunk-kirjallisuudessa ole niin paljoa värillisiä hahmoja? Valkoiset kirjailijat eivät uskalla kirjoittaa heidän näkökulmastaan, koska pelkäävät olevansa epäuskottavia?

Wooding myöntää, että riskinä on kliseitä vilisevä teksti, jos ei osaa eläytyä eri näköisen, eri asemassa olevan ihmisen nahkoihin. Pitäisi kysyä värillisiltä kirjailijoilta, hän toteaa. Eikä pidä silti olettaa, että yksi värillinen hahmo tai yksi homoseksuaali hahmo edustaisivat kokonaista ihmisryhmää. 

Kaikki kirjailijat ovat biseksuaaleja, Rocek sanoo väliin. Jos ei joku vielä tiedä sitä. 

Keskustelu poikkeaa seuraavaksi värillisiin kirjailijoihin. Rocek tietää kertoa, että jostain syystä tummaihoisten naiskirjailijoiden kirjat luokitellaan useimmiten maagiseksi realismiksi. Tieto herättää paneelissa huvitusta. 

Ormes toivoo, että värilliset kirjailijat saisivat enemmän mahdollisuuksia kertoa itse omat tarinansa. Jos me valkoisina kirjoittajina yritämme kertoa ne heidän puolestaan, ne menevät vain väärin ja joudumme ennen pitkää pyytämään anteeksi. Hän suosittelee kaikille nettisivua, jolle on koottu värillisten ihmisten tarinoita maailman historiassa: medieval poc.

Rocek antaa yleisneuvon kaikille kirjailijoille: älä käytä ketään henkilöä tarinassasi pelkkänä juonen pönkkänä. Älä kirjoita mukaan homoa parasta kaveria, jolle sankaritar avautuu mieshuolistaan, äläkä tunge mukaan alkuperäiskansaan kuuluvaa hahmoa henkisenä neuvonantajana toimimaan. Jokaisella hahmolla on oltava oma, uskottava luonteensa ja tarinansa. 

Kun Anders Blixt viittaa käsitykseen, jonka mukaan viktoriaanisessa ajassa johtoasemissa olevat naiset ovat anakronismeja, Ormes tuhahtaa tympeänä. Rocek kysyy voiko kukaan tosissaan väittää sellaista? Jos suuren robottihöyryilmalaivan kapteenina on nainen, onko oikeasti järkevää lähteä valittamaan tekstin epähistoriallisuudesta tai uskottavuuden puutteesta?

Yleisöstä esitetään kysymys. Eikö hahmon värin/ sukupuolen vaihtaminen ole huono idea, jos tarinan kehys muuten pysyy samana?

Rocek viittaa Alieniin. Ripleyn osa oli alunperin kirjoitettu miehelle, mutta rooliin valittiin Sigourney Weaver. Lopputuloksena oli yksi elokuvahistorian vahvimmista ja mielenkiintoisimmista naisrooleista. Toisaalta paneeli myöntää, että jos kirjailija kirjoittaa vuoteen 1895 sijoittuvan tarinan, jonka päähenkilö on valkoinen mies, ei häntä voi noin vain muuttaa mustaksi naiseksi. Silloin on tehtävä muutoksia tarinan muihinkin piirteisiin. 

Ormes myöntää, että kirjallisuudessa normina on melkein aina valkoinen mies. Tarinan henkilöiden ihonväriä kommentoidaan kaikilla muilla paitsi valkoisilla. Hän kehottaa kirjailijoita pohtimaan asiaa. Minkä normin sinä haluat asettaa itsellesi?

Neil Gaiman kirjoitti kirjan, jossa kuvaili vain tiettyjä henkilöitä valkoihoisiksi. Kun käsikirjoittajat muokkasivat tarinaa televisioon sopivaksi, he olivat käsittäneet kaikkien päähenkilöiden olevan valkoihoisia, vaikkei sitä mainittu missään kohdassa kirjaa. Yleisöstä tiedetään sanoa, ettei Nälkäpelin Katniksenkaan kuvailla kirjassa olevan valkoinen. Keskustelu jatkuisi vaikka kuinka kauan, mutta aika loppuu.

Mielenkiintoisia ajatuksia. Tuo Alien- Ripley- Weaver- juttu jäi kaihertamaan mieltä. Joudun ehkä avautumaan asiasta myöhemmin enemmän.

Opin: Muista kysyä: mikä on minun normini, kun kirjoitan?



16.00 Skriv kort, helst inte als. Johan Anglemarkin, Elin Holmerin, Oskar Källnerin, Kristina Hårdin ja Karin Tidbeckin muodostama paneeli keskustelee tekstin editoimisesta.


Keskustelussa ei tule paljoakaan uusia ajatuksia tekstin muokkaamisesta. Kaikki panelistit ovat sitä mieltä, että editointi on kuin käsityötaito: mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän siinä kehittyy. Useimmat pöydän ääressä istuvat jopa pitävät editoimisesta. Raakaversion saaminen kasaan on usein työläämpää. 

Kirjailijan on mahdollista myös "vammautua" työssään niin, että editointivaide jää päälle. Silloin ei osaa enää kunnolla nauttia lukemistaan kirjoista, kun on koko ajan leikkaamassa ja liimaamassa tekstiä. 

Tidbeckin mielestä on tärkeää, että hankkii vähintään kaksi koelukijaa tekstilleen, mieluiten useamman. Kaikilla on omat mielipiteensä, eikä pidä liiaksi nojautua yhden henkilön makuun. 

Alan hyytyä alhaisen verensokerin takia. Tajuan, etten ole vielä syönyt kunnollista ateriaa koko päivänä. Poistun takavasemmalle, pieneksi ravintolaksi muokattuun junavaunuun. Ahdasta, mutta jotenkin kotoisaa. 

Villasukkien laittaminen aamulla oli todellinen kuningasidea. Kuuma ei ole tullut kertaakaan, enkä ole palellut melkein yhtään! Hienoa kun kesäkuinen ilma on kuin morsian. 


18.00 Att sätta skräck i en stad. Mainiot Jonas Andersson ja Daniel Thollin kertovat luomastaan 1000 ögon- kauhusarjakuvasta, joka sijoittuu Uppsalaan. 


1000 ögon- sarjassa on Uppsalan tuomiokirkko tuhottu jo pariinkin otteeseen ja lukijat ovat mielissään tunnistaessaan muitakin tuttuja maamerkkejä hirviöiden ja muiden selittämättömien asioiden armoilla. Jatkossa seikkailuita tullaan sijoittamaan esim. Ulleråkerin vanhan mielisairaalaan tienoille. 

21.00 Familiar Creatures. Gillian Redfearn, Karin Waller, Chris Wooding ja Ola Wikander keskustelevat fantasiaolennoista.


Kirjailija Ola Wikander nimeää suosikkiolioikseen serafit, joista kirjoittaa itse, Karin Waller ihmissudet. Wooding on kurkkuaan myöten täynnä kaikkia tyypillisimpiä olentoja kuten vampyyreja ja zombeja. Ne ovat menettäneet kaiken jännityksen hänen silmissään. Wikander taas ei pidä fantasiakirjallisuudessa esiintyviä jumalhahmoja lainkaan uskottavina tai mielenkiintoisina. Miksi joku kuolematon jumala pukeutuisi muka haarniskaan? 

Vaikka joku haluaakin välttämättä kirjoittaa vampyyreista, jumalista tai ihmissusista, hänen voisi olla hyvä lukea mitä niistä sanotaan muissa kulttuureissa. Kaikki panelistit toivovat kirjallisuuteen enemmän vaihtelua. 

Kiinassa sanotaan, että jos lattialle heittää riisiä, vampyyrin on pakko pysähtyä keräämään ja laskemaan kaikki jyvät, Wikander naurahtaa. Redfearn viittaa vanhaan taruun, jonka mukaan mieheltään seksiä vonkaava nainen on suurella todennäköisyydellä vampyyri. Japanissa taas uskottiin ennen vanhaan vampyyrinaisten irtautuvan öisin ruumiistaan. Vain päänsä ja suolensa mukanaan ne lähtivät riivaamaan kunnon kansalaisia. Oven ympärille oli siksi hyvä ripustella esteitä, koska naishirviöt jäivät niihin suolistaan kiinni. 

Wikander muistaa lukeneensa taruolennosta, joka tulee kertomaan ihmiselle salattuja totuuksia, jos tämä on hieronut ulostetta korvaansa. Ehkä kirjallisuus kaipaisi myös tarinoita olennosta, jonka kovera päälaki on täynnä vettä? Jos sen huijaa kurkkujen avulla kumartumaan ja vesi läikkyy sen päästä pois, se kuolee. 

Vaihtoehtoisten hirviötarujen ohessa herää kysymys kuinka paljon tuttua fantasiaolentoa voi muuttaa? Milloin esimerkiksi voidaan sanoa, että vampyyrin kanssa on menty liian pitkälle?

When they sparkle! Redfearnin tokaisu saa yleisön hurraamaan. (Eikös meidän pitänyt olla liikaa dissaamatta Twilightia hmmmmmm ..?)

Wooding sanoo, ettei ole järkevää muuttaa olennon yhtä piirrettä ja luulla, että se tekee siitä kiinnostavamman. Toisaalta vanhan, tutun nimen käyttäminen täysin uudesta olennosta on sekin typerää lukijoiden harhaanjohtamista. Lisäksi jos aletaan väitellä verisesti siitä mikä tappaa vampyyrin ja mikä ei, ollaan jo pahasti hakoteillä. 

Redfearn sanoo, että silloinkin on menty liian pitkälle jos tarinassa kuvaillaan olentoa, joka täyttää kaikki vampyyrin tunnuspiirteet, mutta jota ei saa kutsua nimellä vampyyri. Hän ottaa esimerkiksi Justin Croninin romaanin The Passage. Virkistävän erilaisista kirjoista esiin nousee Jasper Kentin Twelve. 

Epätyypillisiä zombitarinoita ehdotellaan yleisöstä asti. Warm bodies. Ranskalainen minisarja The Return. Paneelissa muistellaan myös John Ajvide Lindqvistin romaania Handling The Undead

Hyviä lukuvinkkejä. Laitan nimiä ylös silläkin uhalla että lukemattomien kirjojen lista ulottuu jo nyt galaksin toiselle laidalle.

Lopuksi sana on vapaa ja kysymys kuuluu minkälaisia taruolentoja haluaisitte nähdä jatkossa enemmän?
Peikkoja! Lohikäärmeitä! Uskottavan tuntuisia jumalia! Pohjoismaisia taruolentoja! Chris Wooding sanoo, että aaveista saa helposti hyviä tarinoita, joten niistä hän lukisi mielellään enemmän. 

Opin: fantasiaolennoistakaan kirjoittaessa ei tarvitse aina noudattaa samoja kaavoja. Kansantaruista voi ammentaa loputtomasti inspiraatiota. Valinnanvaraa siis on. Yllätä lukija, mutta älä yritä liiaksi harhaanjohtaa.