27 syyskuuta 2014

Syysprojekteja

Sen jälkeen kun sain puserrettua Portti- novellini valmiiksi, en ole juuri jaksanut kirjoittaa. Mitä nyt olen vilkaissut vanhaa MM-projektia ja todennut, että se on ihan hirveää, kömpelöä muhjua. Pahimpia kohtia lueskellessa rupeaa ihan nolottamaan. Väännän liikaa ratakiskosta, Selitän ihan typeriä juttuja, en anna lukijalle (joita näillä näkymin ei tule koskaan ikinä olemaan) tilaa käyttää omaa päätään. Toinen päähenkilö on myös pelkkä kiiltokuva, josta ei ota mitään selvää, eikä oikein haluakaan ottaa. Viiden vuoden aikana olen kai siis oppinut jotain kirjoittamisesta. Tarina ja juoni ovat edelleen minulle mieluisia, mutta kun ne pitäisi saada kauniiseen muotoon. Tällä hetkellä se tuntuu tarkoittavan sitä, että aloitan kaiken kokonaan alusta. Mistähän löytäisi siihen energiaa?

Laiskottaa
Olen haalinut itselleni vähän toisenlaisiakin projekteja kuin kirjoittamista. Olen kaveriporukan kanssa ruvennut läträämään öljyväreillä. Olemme tavanneet jo kolmena peräkkäisenä viikkona, vaikka ensimmäisellä kerralla kukaan ei ollut varma tuleeko hommasta mitään. Vain yksi meistä on harrastanut maalausta ja jopa myynyt tauluja, muut - minä mukaan lukien - pääsivät öljyväreihin käsiksi ensimmäistä kertaa elämässään. Mutta puuhahan oli aivan ihanaa! Jatkoa seuraa. 


Syksy on vuoden paras aika. Olen tarponut metsässä, kerännyt sieniä ja syönyt joka päivä omenoita. Nyt tekee mieli myös jatkaa pitkävartisten villasukkien kutomista, joka jäi viime syksyltä kesken. 

Kaste paljastaa miten paljon metsästä löytyykään hämähäkkipitsiä.



Takimmainen kaveri päätyi paistinpannulle. 


12 syyskuuta 2014

Voihan verinahakka

Tunnustan stalkkaavani Suomen sieniseuraa facebookissa. Käyn siis seuran sivuilla puoliskoni tunnuksilla, koska omia ei enää ole, eikä tule. Ja millaisia hohtavia sanahelmiä sieltä voikaan löytää! Toraturkki, aarninappu, poimumassikka. Olen jo monen vuoden ajan ihastellut suomennettuja sienten nimiä. Tällaiset kielelliset rikkaudet menevät liian usein meiltä ohitse. Suomessa asuessa minulla oli paljon ulkomaalaisia työkavereita. Heistä oli hämmästyttävää, että esimerkiksi kaikki ihmisen sisäelimet oli jaksettu kääntää suomeksi. Intiassa ja monessa muussa maassa niistä käytetään lähes aina englannin ja latinankielisiä nimiä.

Tuhon enkeli
Muissakin kielissä on mukavia nimiä sienille. Valkokärpässienen nimi englanniksi on destroying angel. Tuhon enkeli tämä kalmanvalkoinen ilmestys todella onkin: yksi sieni riittää tappamaan. 
Hytyrypykkä, isohimmihiippo, tuhruvalhakka. Siis tässähän ollaan jo nerouden äärellä. Harmoliimaharsukka, kilpinyhäkkä, seittikarvakka. Matkaan mielessäni Keski-Maahan ja siitä vielä eteenpäin, merten yli, ja kohtaan menninkäisiä ja maahisia ja muita salaperäisiä alkuperäiskansoja.

mustamörsky
Kuva: www.velutipes.com/ Sienet ovat mielikuvituksellisia usein myös ulkonäöltään. Mustamörsky hyvänä esimerkkinä. Nimi sopii kantajalleen mainiosti. 
Viiruvahakas, haisunahikas, kalvashapakas. En ole näistä varmaan yhtäkään luonnossa nähnyt, mutta joku on silti keksinyt niille omat suomenkieliset nimet. Suomea puhuu reilu viisi miljoonaa ihmistä, joista pieni murto-osa vaivautuu sienimetsälle. Sienestäjätkin valikoivat koriinsa tutut keltavahverot, herkkutatit ja kehnäsienet, nimiä sen suuremmin ajattelematta.

Toukotipakka, maitohampikka, outorisakas. Iso kädenpuristus ja hatunnosto Suomen sieniseuran nimistötoimikunnalle, joka sieniä nimetessään ottaa huomioon vanhan kansanperinteen ja näkee vaivaa, jotta sienillä olisi suomalaisten suuhun sopivat nimet. Teette käsittämättömän loistavaa työtä.

Paranvoin nimi perustuu vanhaan uskomukseen, jonka mukaan pelottava, eläimenmuotoinen para kävi maitovarkaissa ja paluumatkalla oksensi tai pudotti osan saamastaan maidosta metsään. Jos paranvoita killistelee tarpeeksi kauan, voi huomata sen liikkuvan! 


10 syyskuuta 2014

Olen hyvä jossain! -haaste

Päiväunien salainen elämä- blogissa haastettiin kirjoittavia ihmisiä listaamaan viisi vahvuuttaan. Keksin ensin alkuun vain yhden varman. Sitten meni pähkäilyksi, mutta sain kolme, lopulta viisi vängällä kokoon. On se jännä miten paljon helpompaa on listata asioita, joissa on paska.


1. Uudet ideat. Niitä ropisee oikeasti päivittäin. Saan niitä kuulemistani sanoista, uutisista, näkemistäni unista jne. Koulussakin pystyin vaivatta vääntämään ainekirjoituksen mistä tahansa annetusta sanasta/otsikosta/teemasta ja tekstiä tuli ihan ilmankin annettuja apuja. Sama juttu vieläkin. Ideoita on jo nyt tarpeeksi riittämään loppuelämän käsikirjoituksiin.

2. Uteliaisuus. Haluan tietää paljon asioita. Taustatutkimuksen tekeminen on minusta mukavaa. Luen muutenkin ihan mitä sattuu, joten ihan vahingossakin törmään mielenkiintoisiin juttuihin, jotka jäävät muistiini muhimaan.

3. Ennalta-arvaamattomuus. Haluan, toivon, yritän ja teen kaikkeni, että tekstini ovat yllättäviä. Suunnittelen juonia, jotka mutkittelevat loppusivuille asti.

4. Kielioppi. En yleensä toista samoja lausahduksia joka paikassa ja haluan kielen olevan sujuvaa. Pilkkusäännön osaaminen heilahtaa alussa mainitun paskalistan puolelle, mutta muuten olen hyvä huomaamaan kielioppivirheet.

5. Porukkaa kuolee kuin kärpäsiä. Niin, tästä viimeisestähän voidaan keskustella onko se hyvä juttu, että tappaa ison osan tarinansa henkilöistä. Joillekin se kuulemma voi olla vaikeaa. Minä taas olen hyvä tappamaan keksimiäni hahmoja. Tai sitten olen vain ottanut ohjeen kill your darlings hiukkasen liian kirjaimellisesti? (Olen kyllä harjoitellut henkilöiden eloonjättämistäkin.)

Huhhei :).

07 syyskuuta 2014

Lonkeropulloja - kirjaimellisesti

Elstwhen  tekee uniikkeja mustekalapulloja, joissa kelpaa säilyttää keitoksiaan. Omaksi suosikiksi nousivat mustat, punasilmäiset pullonvartijat, mutta kyllä kelpuuttaisin kaappiini näistä ihan minkä vaan. Etsy on muuten hengenvaarallinen paikka. Siellä voi peeaa ihminen päästä eroon lopuistakin rahoistaan.












Art by Elstwhen

04 syyskuuta 2014

Tallink Silja Line - Neljäs matkustaja: Lude

Lomat on nyt lopussa. Suomen puolella piti käydä taas pyörimässä akselilla Reisjärvi- Helsinki- Karjaa- Tammisaari. Minulla oli tietsikka mukana, joten sain sopivissa väleissä editoitua Portti- novelliani. Helsingissä pusersin sen vihdoin viimein paperimuotoon ja pulitin kirjaston sedälle kymmenen euroa. Niin paljon maksoi tulostaa lopulliset 30+ liuskaa, vaikka sain alennustakin. Finaalimahdollisuudet ovat aika kaukaiset, mutta sain tarinan valmiiksi joten hyvä minä. 

Karjaalle teimme yhden päivän tehoiskun sukulaisten luo, eikä siellä ollut edelleenkään yhtään mitään muuta nähtävää kuin Raaseporin linnanrauniot, jotka sain esitellä ensimmäistä kertaa puoliskolleni. Siis ne jotka näkyvät oudosti kiemurtelevien naisten ohella Teräsbetonin Orjatar- musiikkivideolla.



Tammisaaressa (Ekenäs) minun annettiin ymmärtää, etten osaa omaa nimeäni, kun olin hakemassa uutta passia.  Olin varannut ajan netissä ja istuin kiltisti odotushuoneessa jo varttia ennen. Minuutit kuluivat vaan ei vuoroa tullut. Meninpä sitten tiskille kysymään asiasta. Poliisiaseman täti väitti kiven kovaa, että kyllä nimeäni oli huudeltu monta kertaa. Hassua, että istuin puoliskoni kanssa paikalla emmekä kumpainenkaan olleet kuulleet mitään sukunimeeni vihjaavaa, vain joitain muita todella epämääräisiä kutsuja. On aina yhtä mukavaa asioida suomenruotsalaisten pääkaupungissa :).

Puoliskon sukulaisten luona Reisjärvellä sain ampua isolla pyssyllä ja tykkäsin siitä niin paljon, että voisin melkein ruveta harrastamaan. Oikeasti. Sako TRG- kiikarikiväärillä paukuttelu ylsi matkan top kolmoseen kevyesti.

Reisjärven maalaisidylliä.


Reisjärven keskustassa sijaitsevasta Ilkan kirjasta kahmaisin itselleni myös James Fenimore Cooperin inkkarikirjat, joihin olin ihan lätkässä ala-asteella. Egyptin pyramidi/faarao/muumio- villityksen jälkeen puhjenneen dinosaurus-villityksen ohella Etelä- ja Pohjois-Amerikan alkuperäisasukas-villitys on muovannut elämääni merkittävästi.

Mukaan tarttui myös pari Yöjuttu-lehteä euron kappale. Näitä kun luki kouluikäisenä puolisalaa niin huh huh. Kovin juttu ikinä. Tuossa 4/1988- numerossa on muuten eräs turkulainen Simo Suntila, joka voitti lukijoiden vampyyrivitsikilpailussa stereotaskuradion. Liekö nykyinen Shimo Suntila, tiedä häntä, mutta hauska homma.


Tallink Siljan hytissä saimme seuraksemme salamatkustajan: marjaluteen. Niin, harmiton marjaludehan se. Se jonka jäljiltä on jokainen joskus laittanut suuhunsa pahanmakuisen vatun. Ei mikään verenimijä, joten pelko pois, laivalla on vieläkin ihan turvallista matkustaa (jos ei sikamaisia ihmisyksilöitä lasketa). Lude kiipeili ikkunalasissa ja ihastui vähäksi aikaa autonavaimiin. Se kiipesi niiden päälle ja hetken tuntui siltä, että se katsoi minuun (pari bacardi breezeriä olin tainnut ottaa, mutta välillämme oli lyhyt yhteys). Olin ihan että "no morjens" ja lude heilutteli tuntosarviaan vastaukseksi. Pesin tyhjän pringles-purkin ja otin kaverin mukaan, kun lähdimme aamulla autokannelle. Se sai lennähtää vapauteen, kun olimme päässeet hyvän matkaa Tukholmasta pois ja pysähdyimme suojaisessa paikassa olevalle huoltoasemalle. Tunteellinen hetki.

Nyt pitäisi jotenkin taas päästä arjen syrjään kiinni. Enkä aio syödä muuta kuin vihanneksia pariin päivään. Sen verran paljon tuli mässättyä tien päällä.