31 joulukuuta 2015

Mahdottomia lahjoja

Kirjainunelmia- blogista minulle annettiin haaste, jossa pitää keksiä 3-5 älytöntä toivetta. Niitä oli hauska miettiä ja lähdin leikkiin mukaan ihan itsekkäältä pohjalta eli en mitään maailman rauhaa hakemaan.

Toisaalta olen lukenut/ katsonut liian monta tarinaa, jossa toiveen esittäjä joutuu kiipeliin toiveidensa takia (esim. kun Fox Mulder meni maailman rauhaa toivomaan, hän huomasi olevansa ainoa ihminen maan päällä auts), joten haaste aiheutti jonkin verran päänvaivaa.

1. Kyky teleportata hallitusti, turvallisesti ja terveellisesti yksin tai kaverin kanssa vaatteet päällä. Jotain tavaraakin pitäisi pystyä ottamaan mukaan. Viisautta käyttää lahjaa oikein. Mietin paljon näkymättömyyttäkin, mutta siinä olisi vielä suurempi riski, että homma lähtee täysin lapasesta. Näkymättömyys olisi oiva apu esim. itsepuolustuksessa, mutta siinä voisi helposti ajautua itse rikkomaan lakia. Näkymättömänä teleporttaajana houkutus ruveta yksityiseksi kostajaksi olisi suuri. Tappaisin hirveän paljon ihmiskauppiaita ja raiskaajia ja muita pahoja ihmisiä (lue: pahoina pitämiäni ihmisiä), kunnes lopulta tajuaisin, etten varmaan tiedä ihan kaikkea kaikesta ja sitten minun olisi teleportattava itseni aurinkoon. :´(

2. Moitteettomasti toimiva (tarpeeksi ärhäkkä mutta ei liian) vastustuskyky. Ei tarttuvia tauteja: hyvästit flunssalle, mahataudille ja verenvuotokuumeille. (Teleporttaampa itseni aamu-uinnille Ganges-joelle vain siksi, että pystyn tekemään sen ilman, että oksennan sisuskaluni pellolle seuraavana päivänä.) Ei vaaraa epämiellyttävistä autoimmuunisairauksista. Allergioilta olen toistaiseksi säästynyt, mutta niitä ei tulisi sitten jatkossakaan. Viisautta toimia silti järkevästi (ei Gangesia). Ja jos itseeni mikään taudinaiheuttaja ei pure, voinko silti toimia kantajana? Eli jos teleporttaan itseni pariksi viikoksi vapaaehtoistyöhön ebolan runtelemalle alueelle ja sitten ikävissäni kotiin syömään ruisleipää, tartutanko täällä päässä kaikki? :'( Toivetta pitänee vielä muokata...


3. Rahaa. Viisautta olla sen kanssa järkevä. Aika tylsä toive, mutta kun se vain helpottaisi elämää aika lailla. Olisi enemmän aikaa kirjoittaa? Toisaalta takaraivossa pälkähtelevät uutiset siitä, että lottovoittajat ja muut äkkirikastuneet ovat loppupeleissä aika onnettomia, yksinäisiä ja vainoharhaisia hmmmm. En siis haluaisi olla superrikas, mutta sen verran vauras, että pärjäisin hyvin ja voisin auttaa taloudellisesti myös ystäviä ja perhettä ja miksei ihan tuntemattomiakin, jotka apua tarvitsevat. Auttamiset ja lahjoitukset ja muut tekisin nimettömänä. En halua päätyä jeesustelijaksi, jota kaikki haluavat puukottaa selkään minä itse mukaanlukien. :´(

4. Lisää kielitaitoa. Ensiksi toivoisin osaavani täydellisesti äidinkieltäni suomea, sitten englantia ja ruotsia joiden kanssa pärjään toistaiseksi suht' hyvin. Venäjääkin, joka tällä hetkellä tökkii, haluaisin puhua täysin sujuvasti.  Mutta miksi tyytyä näihin neljään? Haluan puhua, lukea ja kirjoittaa kaikkia maailman kieliä! Eli sitten olisi saatava lisää aivokapasiteettiakin, ettei pää kärähdä. Olisi surullista vaipua psykoosiin ja jäädä toisten hoidettavaksi. :´(

5. Kyky muuttaa elokuvien paskat loput. Tämän vuoksi joutuisin luultavasti vihaisen ihmisjoukon lynkkaamaksi, koska ihme kyllä kaikki eivät jaa visioitani. :'( No entä jos voisin tehdä sen vain omassa päässäni? Unohtaisin juuri näkemäni pilatun elokuvan ja muistaisin vain itse keksimäni? (näivettäisikö tämä mielikuvitukseni ja kyvyn oppia uutta?) Mutta: Mitä ihmettä juuri näin? Olivatko dinosaurukset keskenään kamuja ja solmivatko ne keskenään jonkin hämärän liittoutuman? Oliko ihan pakko sotkea soppaan mukaan se iso vesisaurus? Katsoiko yksi velociraptoreista miespäähenkilöä ja heidän välillään säkenöi jonkinlaista lajien rajat ylittävää sympatiaa? Ei! Mitään tällaista ei koskaan tapahtunut. Se oli vain pahaa unta.

23 marraskuuta 2015

Liebster Award x 2

Suuret kiitokset huhtikuulle ja Elinalle, joilta kummaltakin sain ilahduttavan tunnustuksen. On mukava pitkästä aikaa päästä vastailemaan tällaiseen kysymyshaasteeseen!

 Säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Huhtikuu antoi vastattavakseni nämä yksitoista kysymystä:

1. Kirjoitusrutiinisi - onko jotain välttämätöntä, mitä tarvitset, kun kirjoitat? 

Ei oikeastaan. Kirjoittaminen on siitä hieno harrastus, että sitä voi tehdä missä vain, milloin vain. Jos ei ole tietokonetta/kännykkää/kynää ja paperia (yleensä kyllä on), voi silti aina suunnitella kirjoitusprojekteja eteenpäin mielessään. Itseäni musiikki häiritsee enemmän kuin ihmisten puhe tai muu hälinä, ja jos on valittava, kirjoitan mieluiten, kun on hiljaista. Tee on aina iso apu. Olen myös järkytyksekseni huomannut, että viime aikoina olen saanut eniten kirjoitettua aamuisin, vaikka olen aina ollut iltavirkku. Iltaisin olen ruvennut lukemaan enemmän. Ainoa asia jonka voisin rutiiniksi lukea, on se, että vain rupean kirjoittamaan. Avaan tekstitiedoston ja alan näpyttää. Kyllä sitä tekstiä silloin alkaa aina syntyä.

2. Pisin kirjoitustaukosi?

Kesälomalla saattoi vierähtää parisen viikkoa niin, etten kirjoittanut. Sinäkin aikana syntyi silti ideoita ja suuntaviivoja nykyisiin projekteihini.

3. Minkä teoksen toivoisit, että olisit itse kirjoittanut (ei ole pakko olla romaani)?

Chuck Palahniukin Fight Club. Se on kuta kuinkin täydellinen.
Franz Kafkan Oikeusjuttu ja Muodonmuutos jaksavat myös kiehtoa ja ihastuttaa, aivan sama kuinka monta kertaa ne lukee. 

4. Mistä aiheesta et missään nimessä tahtoisi kirjoittaa? Onko sellaista?

Ruoanlaitto ja leipominen *yök yök yök*. Paitsi jos pitäisi läpällä laatia joku kokkiopas zombeille ja ihmissusille. Sitten voisi harkita. Tai jos teoksen nimi saisi olla "Road Kill Kitchen" ja siinä testattaisiin tapoja, joilla peitetään tienposkiraatojen mädän aromien ja mahdollisten oheishyvien (toukat) sulauttamista kulinaristiseen elämykseen.

5. Minkä lajin kirjoittaminen ei vaan suju?

Runoilu ei ole oikein minun juttuni. En ole kyllä tosissani yrittänytkään, joten ehkä se päivä koittaa vielä. Luen kyllä runoja mielelläni ja ihastelen niitä useinkin. Arkisen ja kovan realismin kirjoittaminen tuppaa sekin tökkimään.

6. Mitä kirjoitat mieluiten? 

Kyllähän se heilahtaa spekulatiivisen fiktion puoleen. Scifillä on aina paikka sydämessäni. Toisaalta minua kiehtovat erilaiset mysteerit. Kunnon rikostarinaa ei voita mikään. Varsinkin jos sitä höystää mustalla huumorilla ja maagisella realismilla! Tai... scifillä.

7. Kompastuskivesi kirjoittamisessa?

Aloitan projekteja. En saa niitä valmiiksi.

8. Entä vahvuutesi?

Ideoita pukkaa ovista ja ikkunoista.

9. Huomaatko suosivasi tietyn tyyppisiä sanoja, esimerkiksi tietyllä kirjaimella alkavia? Tarkoittaen siis esim. nimissä/kuvailussa?

Hahmoni huokailevat liian usein. Olen myös poistanut ja-sanaa ihan urakalla eräästä käsikirjoituksestani.

10. Mistä sait idean viimeisimpään teokseesi?

Halusin kirjoittaa tarinan, jossa tapahtuu mystinen katoaminen. "Jää"- kässärin alussa päähenkilö saa oudohkon ja hieman ahdistavankin puhelun. Minä sain samankaltaisen puhelun monta vuotta sitten eräänä talvisena yönä.

11. Tähän mennessä suurin saavutuksesi kirjoittajana?

Se että ylipäätään jaksan vielä kirjoittaa :). No viime vuonna iloitsin Portin novellikisan kunniamaininnasta ja tekstini julkaistiin Portti-lehdessä tänä vuonna. Muutama vuosi sitten olin myös mukana Mustat joutsenet- antologiassa.

Elina keksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

1. Mitä on työn alla juuri nyt?

Edellä mainittu käsikirjoitus "Jää" on kiertänyt vähän siellä täällä ja nyt se on viimeistelyn alla. Se on jännitystarina, jota on pitänyt tiivistää melkoisesti. Ensi vuonna olen vakaasti päättänyt osallistua Portin novellikilpaan scifi-novellilla, joka jäi auttamattomasti kesken kesällä. Siinä on zombi. Lisäksi työn alla on sarjamurhaajatarina, johon liittyy vampyyri. Se on se vanhin ja ikuisin kaikista käsikirjoituksistani, samalla myös se rakkain. Huoh.

2. Ajatteletko lukijaa, kun kirjoitat?

Raakatekstiä kirjoittaessa en juurikaan, editoidessa kyllä. Vaikka itsellä olisi tekstin kanssa hirmuisen hauskaa, on lopulta pakko vähän miettiä aukeaako juoni ollenkaan mahdolliselle yleisölle.

3. Pisin kirjoitustaukosi?

*Katso edellisen listan nro 2.*

4. Missä ja milloin kirjoitat?

Nykyään useimmiten kotona ja aamupäivisin. Kirjastokin on ihana paikka kirjoittaa, mutta minulla on ihan liian harvoin sellaisia päiviä että ehtisin mennä sinne tietsikan kanssa. Kesällä oman päärynäpuun alla on myös kiva kirjoitella tarinoita muistikirjoihin. Heitän huovan puun alle ja se on siinä. Paperilla juoksentelevat ötökät ovat vain plussaa. Ennen kaverinani ja henkisenä tukenani oli myös Goljat, burmalainen rakkauteni, mutta valitettavasti sitä ei enää ole. Yhdessä keksimme valtavan monta hienoa juttua.
5. Luetko kirjoitusoppaita?

Olen valikoiden ja harppaillen tehnyt niin, mutten ole tainnut lukea yhtäkään opasta ihan kannesta kanteen.

6. Mikä sai sinut innostumaan bloggaamisesta?

Ajattelin, että se olisi oiva tapa lisätä kirjoittamista ja tulla siinä taitavammaksi.

7. Mitä mieltä olet sähkökirjoista?

Idea on loistava. Monesti kalliihkot hinnat vain ihmetyttävät.

8. Oletko jäänyt koukkuun johonkin kirjasarjaan, televisioon, musiikkiin tms?

Sarjoista jäin koukkuun Homelandiin, kun huhtikuussa kieriskelin helvetillisen influenssan kourissa kaksi viikkoa. Nyt syksyllä suurta ihastusta olen tuntenut Peaky Blindersia kohtaan. The Fall, jossa pääosaa esittää Gillian Anderson, on myös ollut mieluinen. Salaisia kansioita katson luonnollisesti vuoden ympäri ristiin rastiin. Siihen ei vain kyllästy. Kirjasarja joka vei mennessään, on Pierce Brownin kerta kaikkisen viihdyttävä Red Rising- trilogia, jonka kolmatta osaa odotan huuli väpättäen.

9. Kenelle annoit viimeksi kirjalahjan ja mikä kirja oli kyseessä?

Annoin pikkuveljelleni Ann Leckien kirjan Ancillary Justice ja isälleni Ari Turusen Humalan hengen.

10. Tapaatko jättää kirjan lukemisen kesken, jos tarina/tyyli ei miellytä?

Olen perinteisesti ollut hyvin sitkeä lukija, joka ei mielellään jätä kirjaa kesken, vaikka lukeminen ottaisi vastaan. Nykyään kuitenkin sallin itseni tehdä niin. En esimerkiksi jaksa lukea tekstejä, jotka ovat korostetun rivoja tai kaksimielisiä, jos se ei palvele itse juonta millään tavoin. Hahmojen stereotyyppisyys tai suora älyttömyys voivat myös kaihertaa sen verta paljon, että kirja jää kesken.

11. Onko sinulla soundtrackejä/biisilistoja omille käsikirjoituksillesi? Millaisia?

Ei ole. Kirjoittaessani en pysty kuuntelemaan musiikkia. Musiikki on silti iso juttu. Kiinnitän tosi paljon huomiota elokuvien soundtrackeihin ja arvostelen niitä herkästi. Hyvän käsikirjoituksen pystyy turmelemaan täydellisesti vääränlaisella musiikilla. Mieleistäni musiikkia kuunnellessani, keksin lennossa tunnelmaan sopivaa kuvaa (ehkä tämän takia menen oikosulkuun, jos yritän kuunnella ja kirjoittaa saman aikaisesti). Omiin käsikirjoituksiini ja niiden synnyttämiin kuviin liitän mielessäni esimerkiksi Apocalyptican, Amorphiksen ja Unheiligin kappaleita, sekä puhtaasti klassista musiikkia. Melodinen trance ja house ovat nekin joskus tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Sitten kekkailen omia kymysyksiä, joihin niin halutessaan saavat vastailla Jere Vartiainen, Belsissa, Heidi Elo, Ville-Markus Nevalainen, Taika, Sanni, R.M.S.R.

1. Oletko koskaan meinannut lyödä hanskoja tiskiin eli lopettaa kirjoittelun (käsikirjoitus/blogi/jokin muu projekti) yhtä kaikki?
2. Milloin otti viimeksi päähän rankasti ja miksi?
3. Jos jostakin kirjoittamastasi käsikirjoituksesta/ tarinasta/ runosta/ blogipostauksesta tehtäisiin elokuva, kuka esittäisi pääosaa? Entä mahdolliset sivuosat?
4. Mikä mytologinen örvelö olisit, jos olisi pakko valita (vampyyri/enkeli/ihmissusi/näkki tms.) ja miksi?
5. Jos voisit leipoa karjalanpiirakoita kenen tahansa kirjoittavan ihmisen (elossa olevan tai edesmenneen) kanssa, kuka se olisi? Kuinka ilta etenisi?
6. Mitä sinulle pitäisi antaa/ tehdä, jotta lopettaisit kirjoittamisen? Onnistuisiko, jos sinulle luvattaisiin 200 miljoonaa euroa?
7. Mitä muuta harrastat kirjoittamisen/ bloggaamisen lisäksi?
8. Jos saisit pitää yhden ainoan elokuvan ja yhden ainoan kirjan ja kaikki muut olisi pakko hävittää, mitkä valitsisit säilytettäviksi?
9. Minkä yhden ainokaisen asian poistaisit ja hävittäisit juurineen maailmasta?
10. Mitä mieltä olet ruoanlaitto-ohjelmista?
11. Mitä aiot kirjoittaa seuraavaksi ja mistä sait siihen idean?

15 marraskuuta 2015

Miten tulkita hylkäämiskirje?

Jos en muuta Skriva- lehdestä ehdi kirjastossa lukea, luen palstan, jossa kysellään kustannustoimittajilta. Viimeisimmässä numerossa aiheena oli "Miten tulkita hylkäämiskirje?". Kustannustoimittajilta kysyttiin mm. seuraavaa: Onko hyvä asia, jos vastauksen saaminen viipyy? Miten usein kirjoitatte henkilökohtaista palautetta hylkäämillenne käsikirjoituksille?

Albert Bonniersin kustannustoimittaja kertoo, että heille lähetetään joka vuosi 2500 käsikirjoitusta. Näistä vain murto-osa saa hylsyynsä henkilökohtaista palautetta. Siinä tapauksessa käsikirjoitus on herättänyt kiinnostusta ja kirjoittajaa halutaan auttaa työstämään tekstiä eteenpäin. Mielenkiintoista oli saada tietää, että puolet sopimuksen saavista esikoisista on sellaisia, jotka on hylätty ensimmäisellä kierroksella.

Albert Bonniersin tapauksessa kustannustoimittaja kertoo myös, että he yrittävät vastata kolmen kuukauden sisällä, mutta jos vastaus viipyy, tarkoittaa se useimmiten sitä, että useampi ihminen on saanut käsikirjoituksen lueattavakseen. Viipyminen on siis useimmiten myönteinen asia.

Lilla Piratförlagetin kustannustoimittaja on eri linjoilla. Jos vastauksen saaminen heidän kustantamoltaan kestää, on syynä useimmiten ajan puute. Kukaan ei yksinkertaisesti ole vielä ehtinyt lukea käsikirjoitusta.

Brombergsillä pyritään ottamaan yhteyttä kirjoittajaan, jos teksti on herättänyt kiinnostusta ja useampi haluaa lukea sen. Sillä tavoin kirjoittajan ei tarvitse epätietoisena purra kynsiään ja ihmetellä miksei vastausta kuulu.

Kaikki kustannustoimittajat ovat yhdessä asiassa samaa mieltä: he pyrkivät kirjoittamaan mahdollisimman selvän ja yksiselitteisen vastauksen, oli mukana palautetta tai ei.


Lauantaina 7.11 hilpaisin Tukholmaan Ruotsinsuomalaisille kirja- ja kulttuurimessuille. Yksipäiväinen tapahtuma järjestetään kerran vuodessa Tukholman Suomen instituutilla.

Haastateltavina olivat mm. Sinikka Nopola, Tiina Laitila Kälvemark ja Maarit Turtiainen, sekä kahden ruotsinsuomalaisen pienkustantamon Finn-kirjan ja Compania Comderin edustajat.

Mieleen jäi seuraavaa:

Laitila Kälvemark välttää suomenkielisen kaunokirjallisuuden lukemista oman kirjoitusprosessin ollessa kesken. Näin hän ei vahingossakaan apinoi muiden tuotoksia. Olen joskus mietiskellyt samaa. Kuinka paljon sitä huomaamattaan matkii toisia?

Asko Sahlbergin teoksista ei kustannustoimittaja aina muuta sanaakaan. Vau.

Pienkustantamoilla on vaikeuksia taata laadukas toimitustyö ja he myöntävät sen. En ainakaan vielä aio lähestyä Finn-kirjaa tai Compania Comderia, vaan suuntaan katseeni Suomeen päin. 

11 marraskuuta 2015

Vähemmän partaa, enemmän hyönteisiä

Tom Hiddleston lienee ainoa mies maan päällä, joka näyttää paremmalta karvattomana. En ole nähnyt häntä karvaisena, mutta siinäpä se: en sitä toivoisikaan. Ihme. No se siitä.

Käväisin tarkastamassa Crimson Peakin, eikä se aivan kakkelielokuva ollut. Loppu vain perinteisesti petti. Tosin kesällä nähdyn Jurassic Worldin jälkeen pohjakosketus oli niin totaalinen, että sen jälkeen olen hyväksynyt melkeimpä jokaisen näkemäni elokuvan loppuratkaisun.

Viis epämukavuudesta. Jos saisin tuon yöpaidan, en enää mitään muuta vuoteessa käyttäisikään.
Crimson Peak oli ihanan kaunis katsoa. Siinä oli paljon hyönteisiä. Siinä oli Tom Hiddleston. Siinä oli punaista lunta. Siinä oli hienoja vaatteita (jotka tosin liian usein olivat ruskeita tai keltaisia).

Mutta. 

Viimeisen noin kymmenen minuutin vuorosanat olisi pitänyt jättää lausumatta, leikata pois suurilla, voimakkailla Fiskarsin voimasaksilla.

Sitten.

Kun samaan hengenvetoon puhutaan Guillermo del Torosta ja goottikauhusta, ei mieleen mitenkään ikimaailmassa tule halpoja one-linereita. Sellaisethan kuuluvat puolihassuihin b-luokan kuviin (Jurassic World), joita mennään katsomaan, kun ei oikein ole muutakaan ohjelmassa. Mutta kyllä: niin vain Crimson Peakin loppumetreillä ruutuun pasahti juuri sellainen. Miksi? Yksi riittää. Se on liikaa.

Kyllähän se hiljaiseksi vetää.

Onneksi elokuvassa nähtiin paljon hyönteisiä. Yritän ajatella niitä, kun menen nukkumaan.

19 lokakuuta 2015

Ehkä ihmiskunta ansaitsee jäädä eloon

Käsikirjoitus "Jää" tuntuu nyt olevan sellaisessa paketissa, että minun pitäisi saada luettua se läpi yhteenmenoon. Ehkäpä tulostan koko roskan ja alan kynällä merkkailla viimeisiä kirjoitusvirheitä ja muita jäljellä olevia älyttömyyksiä. Tuntuu ihan jännältä.

Lokakuussa olen katsonut urakalla oopperaa. Onnekseni täällä näytetään Metropolitan-oopperan esityksiä livenä elokuvateatterissa ja olen päässyt suhteilla ilmaiseksi sisään.

Kaksi viikkoa sitten näin kaverin kanssa Verdin Trubaduurin (Il Trovatore). En ollut nähnyt sitä ennen ja luin vain juonikoosteen ennen näytöstä. Nyt ooppera lienee top 3-listallani <3.

Olen ennenkin hehkuttanut venäläistä Anna Netrebkoa, eikä hän tälläkään kertaa pettänyt Leonorana, joka myrkyttää itsensä ja kuulostaa (ja näyttää) upealta loppuun asti.

Kreivi di Lunan pahisroolin lauloi ihanainen Dmitri Hvorostovsky, joka ansaitsi ylimääräiset suosionosoitukset jo ennen kuin ehti nuottiakaan laulaa. Yleisö nousi seisomaan heti Hvorostovskyn  nähdessään, koska mieheltä löydettiin aivokasvain kesäkuussa ja hän joutui peruuttamaan kaikki esiitymisensä aina elokuulle asti.

Teki mieli nousta itsekin seisomaan ja huutaa Bravo!, mutta ujous iski. Muuten olen kyllä hiljaisen, keski-iältään 89 olevan ruotsalaisyleisön seassa möykännyt, taputtanut käsiäni onnellisena yhteen. Liittyipä kerran yksi tai kaksi mummelia minun ja kaverini älämölöön, joten jatkamme ilomme levittämistä vastaisuudessakin.

Eteläkorealainen tenori Yonghoon Lee oli minulle täysin uusi tuttavuus, enkä tiedä miksi, koska hän oli aivan loistava.
Olen jo myrkyn oma, mutta ehdin laulaa vielä vähän.
Kreivi ei saa Leonoraa ja tappaapa vielä vahingossa oman veljensäkin.
Lauantaina oli vuorossa Verdin Otello. Se ei kuulu lempioopperoihini, vaikka sen musiikista nautinkin. Superpahis Jago on tietenkin paras hahmo ja ainoa, jolla juoksee järki. Zeljko Lucic ei vain laula komeasti, vaan osaa olla pahan näköinen. Parhautta.

Otellon herkkäuskoisuus ja hänen vaimonsa Desdemonan alistuminen kohtaloonsa suoraan sanottuna ärsyttävät. Sopraano Sonya Yoncheva sanoo, ettei hänen roolihahmonsa Desdemona ole oikeasti uhri, mutta vähän vaikea nähdä asiaa niin.

Otello uskoo kaiken, mitä Jago hänen korvaansa "kuiskii" miehekkäällä baritoniäänellään.
Mieheni kaiketi tappaa minut kohta. Mitään pahaa en ole tehnyt, mutta kaikkeen alistun. Laulanpa kauniin laulun.
Argh! Mutta taas kerran, kaikki kuulostaa niin kauniilta, että noinhan sen pitääkin mennä. Desdemonan laulu pajusta on oikeasti yksi kauneimmista aarioista. *älämölöä elokuvateatterin hämärässä* Otello tukehduttaa Desdemonan vuoteessa ja vielä yhteen väliin vaimo ehtii laulaa lurauttaa pari sointua. Sittenkään hän ei sano pahaa sanaa rakkaasta murhaajastaan, vaan sanoo, että tappoi itse itsensä. Kun Otello tajuaa mitä tuli tehtyä, hän tappaa itsensä tikarilla ja kömpii vaimonsa kylmenevän ruumiin viereen. Ja tietenkin laulaa <3.

Missään muualla ei kuolla niin pitkään ja hartaudella kuin oopperassa <3. Onnellista loppua on turha odottaa <3. Hahmoja kuolla tippuu kuin kärpäsiä ja katkeraan loppuun asti lauletaan. Esiripun laskeuduttua ruumiit nousevat vastaanottamaan aplodit.

Oopperassa ei ole mitään järkeä. Ei ainakaan jos sitä yrittää luonnonvalinnan ja voimakkaimman elonjäämisellä selittää. Silti juuri ooppera muistuttaa, että ihmisessä on sittenkin jotain hyvää. Että osataan me ehkä jotain muutakin kuin tosi-tv:tä, joukkoraiskauksia ja norsujen salametsästystä. Ehkä.

21 syyskuuta 2015

Syyskuu

Lempikuukauteni alkaa olla lopuillaan. On ollut aurinkoista, mutta mukavan viileää. Aivot toimivat syyskuussa keskivertoa paremmin. Aamulla kun herää, ei ole vielä ihan säkkipimeää. Syyskuussa haluaa tehdä juttuja. Sienestää, suunnitella, jopa vähän siivoilla (!) ja kirjoittaa. Kandin työ on seissyt taas muutaman viikon, mutta yllättävää kyllä olen editoinut pisimmälle edistynyttä käsikirjoitustani miltei joka päivä. Sen täytyy johtua syyskuusta <3. Sain oikeutuksen tällaiselle opiskeluiden laiminlyömiselle kaveriltani, joka sanoi, että kannattaa nyt vaan hyödyntää editoimisinspiraatiota, jonka syövereihin olen odottamatta joutunut. Sehän ei nimittäin tule kestämään kuinka kauaa tahansa. Niin kuin ei syyskuukaan.

Projekti "Jää" on muokkaantunut parempaan suuntaan kuukauden aikana. Se on siis se käsikirjoitus, josta sain palautetta kustantajalta ja koelukijoilta viime vuoden lopulla. Sivumäärä on vähentynyt roimasti. Aivan käsittämätön määrä turhaa höttöä on haihtunut taivaan tuuliin (siis apua, viitisenkymmentä sivua!). Joitakin lukuja olen tiivistänyt yhteen. Yhden kokonaan uudenkin olen kirjoittanut.

Kyllähän koko ajan taustalla muhii ajatus, että tulen ryssimään projektin kokonaisuudessaan, mutta välistä mieleen pilkahtelee myönteisiäkin ajatuksia. Jotenkin tuntuu, että käsikirjoitus on huomattavan paljon paremmassa kuosissa kuin puoli vuotta sitten. Olen saanut paljon aikaan ja se tuntuu hyvältä. Luulenpa, että tässä syksyn aikana saan tarinan valmiiksi jonnekin, jollekulle uudestaan lähetettäväksi.


03 syyskuuta 2015

Portti tuli. Ei kun meni.

Harmittaa, mutta Portin novellikilpailu meni täysin ohi tänä vuonna. Kirjoitin novelliani kesän mittaan ja minulla oli sen parissa aivan älyttömän hauskaa. Kalenterissa luki isolla päivämäärä, johon mennessä jutun piti olla paketissa ja postitettuna. Mutta. En vain ehtinyt. Täysin puun takaa tullut pakollinen, viikon mittainen perhevelvollisuusreissu Suomeen ei sekään auttanut yhtään. Päivämäärä tuli ja novelli oli sen verran raakile ja lopullista loppuhuipennusta vailla, ettei sitä mitenkään voinut lähettää.

En aio tästä täysin lannistua, vaikka harmittaakin. On jopa pienehkösti sellainen tunne, että tämä on koettu aikaisemminkin. Kyllä vain. Toissa vuonna olin samoissa tunnelmissa. Silloinen novelli kaipasi vielä rutkasti hiomista, joten jätin sen hautumaan. Viime vuonna se sitten saikin kilpailussa kunniamaininnan ja se julkaistiin Portin 1/2015- numerossa. Toivotaan, että ensi vuonna olen taas paremmin ajan tasalla. Tämän kertainen novellini sijoittuu kokonaan maapallon ulkopuolelle ja siinä on siksi omat haasteensa. Kaiken kaikkiaan silti hykerryttävän hauska projekti eli vaikkei siitä tulisi ikinä yhtään mitään, haitanneeko tuo mitään?

22 heinäkuuta 2015

Mistä saan toivoa- haaste

Sopivaa keskiviikkoaamun ajanvietettä: Mistä saan toivoa- haaste, jonka bongasin Päiväunien salainen elämä- blogista.

Kirjoittaja: listaa kuusi asiaa, joista saat toivoa silloin kun tuntuu siltä, että kaikki menee pieleen.

(Mietin pieleenmenemistä tässä kirjoittamisen kannalta, mutta seuraavat kuusi asiaa ovat toimineet loistavasti myös elämänpysäyttävissä henkilökohtaisissa katastrofeissa.)

1. Ajattelen niitä hyviä ja myönteisiä asioita, joita minulla on, jotka mahdollistavat kirjoittamisen ja niitä kielteisiä asioita, joita minulla ei ole ja jotka voisivat vaikeuttaa kirjoittamista. Esim. minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole aivoja jäytäviä sairauksia. "Vau, asiathan voisivat olla tosi paljon huonomminkin! Ehkäpä voisin kirjoittaa jotain."

2. Hengaan Kössin kanssa. Kissat tuoksuvat hyvältä ja niiden rapsuttelu vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Minä: "Hmmmm jos Kössi hyväksyy minut kaverikseen, en voi olla ihan täysi paska." Kössi: "No ei, et ole ihan paska. On myös mukavaa, kun kirjoitat jotain ja saan lämmitellä takapuoltani läppärin vieressä."


3. Keitän teetä. "Onpa ihme, etten kyllästy teehen, vaikka kittaan sitä joka päivä. Ai niin, en oikeastaan ole kyllästynyt kirjoittamiseenkaan (tai mihinkään muuhunkaan), vaan muistaakseni pidän siitä aika paljon."

4. Hengaan hämähäkkien kanssa. Hämähäkit näyttävät esimerkkiä siinä, että kun antaa ajan kulua, möllöttää, muistaa syödä ja juoda, elämä ihme kyllä jatkuu ja tuo mukanaan uusia ajatuksia ja ideoita. "Yksinkertaista, loistavaa."


5. Menen päikkäreille. Mieluiten Kössin kanssa.

6. Luen. Kirjoitan. Jos en kesken olevia käsikirjoituksia, niin sitten jotain muuta, esim. jotain turhaa blogia. Ajatukseni ovat tuossa tuokiossa aivan jossain muualla, kuin siinä mikä on pielessä. "Mitä jos kirjoittaisin näin ja näin, mikäs olikaan se yksi artikkeli, jonka löysin viime viikolla ja miten se ja se ihminen muotoili sen toisen asian...oho, avaruuszombeja!"

19 heinäkuuta 2015

Memories of Retrocity

Pidän kuvista, joita katsoessa tekee mieli kirjoittaa. Ranskalainen Bastien Lecouffe Deharme taiteilee sellaisia kuvia. Ja myös kirjoittaa! Memories of Retrocity on graafinen romaani/ kuvakirja, jonka mielelläni ottaisin joskus hyppysiini, vaikken ranskaa osaakaan.




Deharmen töitä saa ostaa myös Etsystä.

Art by Bastien Lecouffe Deharme

16 heinäkuuta 2015

Tarujen kansat - Theodore Kittelsen

Kierros Ateneumissa oli jo ennalta päätetty Suomeen lähdettäessä. Tyyliin jos mikään muu matkasuunnitelma ei toteudu, Ateneumiin menen vaikka kontaten. Viime visiitistä oli vierähtänyt jo ainakin neljä vuotta ja olin ylen tyytyväinen nähdessäni Hugo Simbergin Hallan näyttelyjulisteessa.

Niin Norjassa kuin Suomessakin luonto on aina ollut ihmistä lähellä. Pimeät talvet, vaaleat kesät ja jylhät maisemat ovat toimineet innoituksena rikkaalle kansanrunoudelle ja mytologisille kertomuksille. Eloton luonto muuttuu tarinoissa eläväksi, arki ja fantasia sekoittuvat saumattomasti. Olen aina ihaillut Kalevalaa ja muita pohjoismaisia myyttejä, joiden pohjalta on tehty valtavan paljon aivan upeaa taidetta.

Täytyy myöntää, etten ole juurikaan perehtynyt norjalaiseen taiteeseen. Ennen Tarujen kansat- näyttelyä tunsin lähinnä vain Edward Munchin töitä. Theodore Kittelsen oli täysin uusi tuttavuus, mutta heti ensimmäisen taulun kohdalla tiesin löytäneeni helmen.

Theodore Kittelsen (1857-1914) oli norjalainen taiteilija, joka kuvitti monia satuja ja kansantarinoita. Hän opiskeli Münchenissä ja Pariisissa, mutta löysi suurimman innoituksensa Norjan luonnosta. Kittelsen myös kirjoitti tekstejä kuviinsa. Vuonna 1900 ilmestyi kirja Svartedauen (Musta surma), jossa Kittelsen kuvaa ruton ikävän näköisenä eukkona.  

Simbergin maalauksissa kuolema on kuvattu paljon kiltimpänä, sympaattisempana. Luurangot ja pikkupirut eivät koskaan ole pelottavia. Kittelsenin kuvitukset sitä vastoin ovat melkoisen synkkiä ja usein mustavalkoisia, mistä pidän todella paljon. Ei ihme, että ne ovat kuulemma inspiroineet joitakin norjalaisia metalliyhtyeitä.

Yksi päättynyt elämä synnyttää lisää elämää. Syöpäläiset suorastaan vilistävät silmissä. 


Suolammessa asusteleva Näkki. Pidän kuvasta eniten mustavalkoisena, vaikka siitä löytyi väritettykin versio.
Rutto vaanii portaissa.
Skogtroll- magneetti koristaa nyt jääkaapin ovea.


10 heinäkuuta 2015

Sekava lomapostaus

Raahautuessani Suomen reissun päätteeksi Turun sataman laivaterminaaliin, mietiskelin, että miksihän piti mennä taas ostamaan niin monta kirjaa. Selkäreppu oli iso möhkäle, joka painoi niskassa niin paljon, että näköä alkoi haitata, kun kaulasuonet puristuivat kasaan, eikä veri enää virrannut kunnolla päähän. Matkalaukku pullotti sekin epäilyttävästi, ja olin varma, että se räjähtäisi ihan kohta. Hytissä kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin melkein neljä tuntia.

Tekisin silti kaiken uudestaan :).

Reissun parhaita paloja olivat Ateneumin Tarujen kansat- näyttely (josta kirjoittanen muutaman lisäsanan myöhemmin) ja Turun keskiaikamarkkinat (joista niistäkin pitäisi mainita jotain myöhemmin, jos jaksaa).



Kevyttä iltalukemista.
Ötökkäkorut löytyivät Kiasman putiikista.
Ihku t-paita.
Helsingin friikein kirpputori löytyy Töölänlahden rannalta. Tunnelma on Juneksen kirppiksellä hieman kuumottava jopa kirkkaassa päivänvalossa. Vanhoja leluja, kattoon asti ulottuvia tavararöykkiöitä, eikä henkilökuntaa missään. Romahtamaisillaan oleva puuhuvila on aivan oma maailmansa.
Muuta koettua/ nähtyä: Jurassic World. Älkää hyvät ihmiset menkö katsomaan kyseistä pätkää. Tulee vain ahdistus, ja pettymys koko ihmiskuntaa kohtaan tuntuu hetken aikaa tavallista musertavammalta.

Vielä on lomaa reilu viikko jäljellä. Palloilen kahden tai oikeastaan jopa kolmen novellin välillä. Tarkoitus olisi siis osallistua Portin ja/tai Urbaanin fantasian kilpailuun. Yksi novelli on käytännössä valmis, mutta se muistuttaa tyhmän paljon viime vuoden Portti-novelliani. Aikakausi ja ympäristö ovat aivan erilaiset, mutta muuten ihan ihmettelen, että olenkin onnistunut väsäämään niin samanlaisen juonen. Huoh. Sitten on tämä urbaanin fantasian kokeiluni, joka välistä tuntuu lyövän komediapuolelle. Plus se ihmeellinen scifi-pätkä, jota aloin kirjoittaa joskus vuoden alussa. Ongelmana siis taas se vanha valinnan ja keskittymisen vaikeus.

black and white spider mustavalkoinen hämähäkki
Näin ihania asioita löytyy meidänkin luonnosta.
Kun tulin kotiin, sääkin muuttui hetkeksi lämpimämmäksi. Näinä vuoden ensimmäisinä hellepäivinä kävin uimassa joessa ja onnistuin polttamaan hartiani, kun lähdin kävelylle keskipäivän aikaan. Minä joka en koskaan yleensä ole auringossa! Muistanpa taas syyn siihen. Joten ei haittaa, vaikka taivaalta kaataa jo toista päivää peräkkäin vettä saavin täydeltä. Olen sohvalla kissan kanssa ja yritän vähän kirjoitella lisää.

Illalla telkkarista tulee Hitchcockin Köysi...

09 kesäkuuta 2015

Ei näin.

Närkästyin tässä eräänä kauniina päivänä kuunnellessani radiota. Radiosta nyt hyvin harvoin tulee mitään kuunneltavaa, niin kuin televisiostakaan ei tule ikinä mitään katsottavaa. Töissä autossa tulee joskus selailtua kanavia, kun aivoja ei tarvitse muuhunkaan. NRJ-juontajat olivat mielestään keksineet tosi hauskan kilpailun, jota mainostivat. Siihen liittyi muoviputki ja torakka. Vaihdoin kanavaa siinä vaiheessa, kun leikin säännöt selvitettiin: torakka laitettaisiin putken sisään ja putken päät juontajien suihin. Sitten puhallettaisiin keuhkojen täydeltä ja heikompikeuhkoinen saisi torakan suuhunsa.

Ei oikein naurattanut. Mielestäni ei ole yhtään huvittavaa, että elämä (oli se kuinka pieni tahansa) valjastetaan täysin tarkoituksettomaan viihdekäyttöön. Kunnioituksen puute on silloin totaalinen.

Jotenkin tuossa taas kerran kiteytyi isolta osin se, mikä tässä maailmassa on vialla.
Teaching a child not to step on a caterpillar is as valuable to the child as it is to the caterpillar. -Bradley Miller

beanforest @ etsy.com

Öttiäisistä ja muodonmuutoksista puheen ollen kirjoituspöytäprojektini on etenemässä maalausvaiheeseen. Kirpparilta ostettu pöytä on nyt hiottu ja purkillinen mustaa maalia ostettu. Mielessä muhii sellainen idea, että mustan maalin päälle maalaisin punaisella otteen Kafkan Muodonmuutoksesta. Se toisi fiilistä tulevaan kirjoittajan luolaani. Kielestä en ole vielä varma. Saksaksi, englanniksi vai suomeksi?


30 toukokuuta 2015

Toukokuu

Eipä uskoisi, että ylihuomenna alkaa kesäkuu. Vettä tulee kuin aisaa, eikä ulos ole voinut mennä vielä oikeastaan kertaakaan ilman sukkahousuja. Olen ollut laiska blogin päivittäjä. Kaikki vapaat hetket olen mieluiten röhnöttänyt lukemassa tai katsonut Netflixistä kaikenlaista. Löysin Homelandin ja tykästyin. Kolme ensimmäistä tuotantokautta katsottu. Olen myös maalaillut satunnaisesti ja toteuttanut läpällä tehdyn lupaukseni osallistua taidenäyttelyyn. Saakohan sen kirjoittaa ansioluetteloonsa?  Haha!


Huomatkaa Kössin työpanos: tassunjälki leukaluun vasemmalla puolella sai jäädä.
Kössipössi.
Olen lukenut rutkasti enemmän, kuin kirjoittanut tässä kuussa.

Marko Hautalan Kuokkamummo oli hyvä kirja. Se nauratti, pelotti, inhotti ja kiinnosti loppuun asti. Harvinaista. Mainitsemisen arvoista. Kielikin oli paikoin niin hienoa, että luin monta kohtaa useampaan kertaa. Lisää Hautalaa tänne kiitos.

Sivusilmällään hän näki, että lukki oli löytänyt sopivan paikan lampun kuvulla, lopettanut jalkojensa ojentelun. Kuin se olisi antanut periksi sirisevän lampun rauhattomalle valolle ja hyväksynyt, että sen syvempää rauhaa ei olisi.
Toinen löytämäni hyvin kauniilla kielellä kirjoitettu kirja on Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Sen lukeminen on vain venähtänyt. Kaikkia muita kirjoja tunkee koko ajan väliin, eikä kirjan tarina oikein ole tempaissut vielä mukaansa, vaikka sen ihastuttavia sanamuotoja ihailenkin.

Taisi olla kuun ainoita aurinkoisia päiviä.

Kävin kissanäyttelyssä voi ihanuus sentään!
Kirjoitusrintamalla "Jää"- käsikirjoituksen editointi etenee hidastakin hitaammin. Työn alla se silti on. Ehdottomasti. Mutta sitten piti mennä innostumaan Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Urbaanin fantasian antologiasta, johon etsitään tekstejä. Urbaani fantasia on jotenkin kovasti mieleeni ja rupesin rustailemaan monta vuotta vanhaa ideaa, joka tähän asti on ollut pelkkä merkintä muistikirjan sivulla.

Kandin työn eteneminen on sekin ollut hyvin tervaista. Elättelen sellaista kuvitelmaa, että kesälomalla pistäisin hihat heilumaan. Ei kovin uskottavaa, mutta saahan sitä haaveilla.

18 huhtikuuta 2015

Aikaansaamista

Olen kirjoittanut ja editoinut. Ihan oikeasti, en huijaa. Asiaa avusti sitkeän flunssan saaminen. Olikin aikaa miettiä miksi ihmeessä nysvään. Sehän on järjetöntä. Kun avasin tekstitiedoston, homma alkoi luistaa. Ja se on luistanut joka päivä tällä viikolla. Olen hankkiutunut eroon yhdestä kokonaisesta äärimmäisen turhasta luvusta ja yhdistellyt toisen turhakeluvun tärkeitä kohtia muihin lukuihin. Olen kirjoittanut lisääkin ja aion vielä vaihtaa yhden luvun paikkaa tarinassa. Aikaansaaminen voittaa nysväämisen kyllä mennen tullen.

Ostin kirpparilta myös pienen, sievän kirjoituspöydän, josta olen haaveillut jo kuukausien ajan. Haluan sisustaa itselleni oikean kirjoittajan luolanurkkauksen. Siinäkin on porkkanaa. Kun on kunnon paikka kirjoittaa, tulee kai mieli kirjoittaa enemmän? Ehkäpä vielä ostan itselleni jonkun hienon pöytälampunkin. Ehkä sellaisen vihreän, joita vilahtelee aina elokuvien kirjastoissa ja pankeissa?

Aloin jo hioa pöytälevyä autotallissa (valkoisen maalin tilalle tulee pian mustaa), kunnes huomasin, että olen vielä kipeänä, hengästyn, jäädyn, ja räkään uuden projektini. Siirryin sisälle juomaan teetä. Ja kirjoittamaan!


10 huhtikuuta 2015

Konstrundan 2015

Joka pääsiäinen taiteilijat ympäri lääniä esittelevät taidettaan yhteistuumin. Siitä syntyy jokavuotinen konstrundan, jota olin mukana kiertämässä kaveriporukalla. Suurimman osan päivästä vietimme Högbobrukissa.
Margareta Persson tekee otuksia keramiikasta. Tässä maailman pelottavimmat pääsiäisnoidat.








Eräänä onnellisena päivänä yksinäinen sarvikuonokas köpötteli Karin Färlinin makuuhuoneeseen ja siitä taiteilija sai inspiraation maalata kovakuoriaisia.
Ryohko Otsukan vesiväärimaalaukset olivat ihastuttavia. Yksi päätyi kaverin seinää koristamaan.
Smé Johanin pajassa syntyy metallitaidetta.
*läähpuuh*


Eva Bergenwall yhdistää valokuvia maalauksiinsa.