31 joulukuuta 2015

Mahdottomia lahjoja

Kirjainunelmia- blogista minulle annettiin haaste, jossa pitää keksiä 3-5 älytöntä toivetta. Niitä oli hauska miettiä ja lähdin leikkiin mukaan ihan itsekkäältä pohjalta eli en mitään maailman rauhaa hakemaan.

Toisaalta olen lukenut/ katsonut liian monta tarinaa, jossa toiveen esittäjä joutuu kiipeliin toiveidensa takia (esim. kun Fox Mulder meni maailman rauhaa toivomaan, hän huomasi olevansa ainoa ihminen maan päällä auts), joten haaste aiheutti jonkin verran päänvaivaa.

1. Kyky teleportata hallitusti, turvallisesti ja terveellisesti yksin tai kaverin kanssa vaatteet päällä. Jotain tavaraakin pitäisi pystyä ottamaan mukaan. Viisautta käyttää lahjaa oikein. Mietin paljon näkymättömyyttäkin, mutta siinä olisi vielä suurempi riski, että homma lähtee täysin lapasesta. Näkymättömyys olisi oiva apu esim. itsepuolustuksessa, mutta siinä voisi helposti ajautua itse rikkomaan lakia. Näkymättömänä teleporttaajana houkutus ruveta yksityiseksi kostajaksi olisi suuri. Tappaisin hirveän paljon ihmiskauppiaita ja raiskaajia ja muita pahoja ihmisiä (lue: pahoina pitämiäni ihmisiä), kunnes lopulta tajuaisin, etten varmaan tiedä ihan kaikkea kaikesta ja sitten minun olisi teleportattava itseni aurinkoon. :´(

2. Moitteettomasti toimiva (tarpeeksi ärhäkkä mutta ei liian) vastustuskyky. Ei tarttuvia tauteja: hyvästit flunssalle, mahataudille ja verenvuotokuumeille. (Teleporttaampa itseni aamu-uinnille Ganges-joelle vain siksi, että pystyn tekemään sen ilman, että oksennan sisuskaluni pellolle seuraavana päivänä.) Ei vaaraa epämiellyttävistä autoimmuunisairauksista. Allergioilta olen toistaiseksi säästynyt, mutta niitä ei tulisi sitten jatkossakaan. Viisautta toimia silti järkevästi (ei Gangesia). Ja jos itseeni mikään taudinaiheuttaja ei pure, voinko silti toimia kantajana? Eli jos teleporttaan itseni pariksi viikoksi vapaaehtoistyöhön ebolan runtelemalle alueelle ja sitten ikävissäni kotiin syömään ruisleipää, tartutanko täällä päässä kaikki? :'( Toivetta pitänee vielä muokata...


3. Rahaa. Viisautta olla sen kanssa järkevä. Aika tylsä toive, mutta kun se vain helpottaisi elämää aika lailla. Olisi enemmän aikaa kirjoittaa? Toisaalta takaraivossa pälkähtelevät uutiset siitä, että lottovoittajat ja muut äkkirikastuneet ovat loppupeleissä aika onnettomia, yksinäisiä ja vainoharhaisia hmmmm. En siis haluaisi olla superrikas, mutta sen verran vauras, että pärjäisin hyvin ja voisin auttaa taloudellisesti myös ystäviä ja perhettä ja miksei ihan tuntemattomiakin, jotka apua tarvitsevat. Auttamiset ja lahjoitukset ja muut tekisin nimettömänä. En halua päätyä jeesustelijaksi, jota kaikki haluavat puukottaa selkään minä itse mukaanlukien. :´(

4. Lisää kielitaitoa. Ensiksi toivoisin osaavani täydellisesti äidinkieltäni suomea, sitten englantia ja ruotsia joiden kanssa pärjään toistaiseksi suht' hyvin. Venäjääkin, joka tällä hetkellä tökkii, haluaisin puhua täysin sujuvasti.  Mutta miksi tyytyä näihin neljään? Haluan puhua, lukea ja kirjoittaa kaikkia maailman kieliä! Eli sitten olisi saatava lisää aivokapasiteettiakin, ettei pää kärähdä. Olisi surullista vaipua psykoosiin ja jäädä toisten hoidettavaksi. :´(

5. Kyky muuttaa elokuvien paskat loput. Tämän vuoksi joutuisin luultavasti vihaisen ihmisjoukon lynkkaamaksi, koska ihme kyllä kaikki eivät jaa visioitani. :'( No entä jos voisin tehdä sen vain omassa päässäni? Unohtaisin juuri näkemäni pilatun elokuvan ja muistaisin vain itse keksimäni? (näivettäisikö tämä mielikuvitukseni ja kyvyn oppia uutta?) Mutta: Mitä ihmettä juuri näin? Olivatko dinosaurukset keskenään kamuja ja solmivatko ne keskenään jonkin hämärän liittoutuman? Oliko ihan pakko sotkea soppaan mukaan se iso vesisaurus? Katsoiko yksi velociraptoreista miespäähenkilöä ja heidän välillään säkenöi jonkinlaista lajien rajat ylittävää sympatiaa? Ei! Mitään tällaista ei koskaan tapahtunut. Se oli vain pahaa unta.